Keskiviikko 22.11.2017
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Esteri, Särsö, TursoEsteri, Särsö, Turso

Esteri, Särsö, Turso

13.9.2017 13.9.2017 Maa- ja kotitalousnaiset/ Eeva Pölkki

Maa-ja kotitalousnaiset kylässä Karstulassa Rajalan taimistolla

Kyyjärven "maakotkat" saivat kutsun saapua Karstulaan osoitteeseen
Purolantie 601 ti 22.8. klo 18.00. Niinpä kimppakyydein hurautimme
paikalle. Osa jo aavistikin mihin olemme menossa:
Timo ja Ulla Viertamon omistaman Rajalan Taimiston omenapuutarhalle.
Siellä Karstulan naiset meitä jo odottelivat.

Taimistolla saimme kuulla Timon asiantuntevan ja mielenkiintoisen
esittelyn omenapuun varttamisesta ihan täysikasvuiseksi puuksi
asti. Timolle ja Ullalle voikin esimerkiksi viedä oman pihaomenapuun
oksan ja siitä sitten vartetaan uusi puu. Timo kertoi, että Saunakylältä,
Pölkistä ja Kumpulasta on tullut hyviä omenapuun alkuja. Kaukaisimmat
vartettavat oksat ovat tulleet Japanista saakka. Taimisto on erikoistunut
kestäviin hedelmäpuulajikkeisiin, jotka kestävät pohjoisia sääoloja kuten
nuo omenapuulajikkeet Esteri, Särsö ja Turso.

Omenapuulajikkeita on tällä taimistolla n. 60 erilaista ja lisäksi tuotannossa
on kirsikka-, luumu- ja päärynäpuita. Yksi omenapuu "Minnan omena"
arvottiin paikalla olleiden kesken ja onnetar suosi Pillikon Siskoa.
Puuntaimi pääsi siis hyvään kotiin.

Ilta jatkui vielä Kimingin remontoidulla Uittokallion nuorisoseuran talolla.
Markku Möttönen ja Helge Nylander kertoivat Kimingin nuorisoseuran
historiasta ja talon remontista. Lopuksi herkuteltiin salaateilla sekä
suolaisella ja makealla kahvileivällä.

Kiitos Karstulan naisille ja ensi vuonna tavataan taas Kyyjärvellä!

Ps. Jos kiinnostuit omenapuista ja niiden varttamisesta tai haluat vaikka
ostaa omenapuun, niin löytyypi läheltä tämä Rajalan taimisto ja saapi
ystävällistä sekä asiantuntevaa palvelua.
Ja puut on taatusti kotimaisia!