Tiistai 12.12.2017
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Terveisiä VirostaTerveisiä Virosta

Terveisiä Virosta

19.10.2017 Kyyjärven mediamyllärit / Olavi Vallivaara

Sain olla viime viikonloppuna 13-15.10.2017 SRK:n lähetys- ja seuramatkalla Virossa.

Seuroja oli perjantai-iltana ja lauantaina Tarton Pauluksen kirkossa, lauantai-iltana Karksi-Nuijassa ja sunnuntaina Tallinnassa. Matkalla olivat minun lisäkseni Arto Kotajärvi Lahdesta ja Hannu Sulkala Oulusta. Seuramatka oli mukava ja antoisa. Monet terveiset lähetettiin Suomeen.

Viron luterilaiseen kirkkoon kuuluu väestöstä n. 14 %. Ennen sotia kirkkoon kuului 82% virolaisista. Neuvostomiehitys oli kirkolle tuhoisa. Kirkkoon sai virallisesti kuulua, mutta sen toimintaan ei saanut käytännössä osallistua. Koulussa ei ollut uskonnonopetusta. Sen sijaan opetettiin Raamatusta, Jeesuksen toiminnasta ja uskosta juuri päinvastoin. Usko tehtiin "naurettavaksi". Nyt on uusi aika: uskoa, opettaa ja kokoontua saa vapaasti. Neuvostoaika on kuitenkin vaikuttanut ihmisiin ja yleinen maallistuminen. Ihmiset eivät halua sitoutua kirkon jäsenyyteen. Kirkkoja on kunnostettu ja kunnostetaan. Eestin luterilainen kirkko on pieni ja köyhä. Ylläoleva kuva on Tarton Paavalinkirkosta eli Paulusse kirik. Sen on suunnitellut suomalainen arkkitehti Eliel Saarinen ja se valmistui v.1917. Kirkko vaurioitui sodassa pahoin. Se on uudelleen remontoitu kauniiksi ja vihittiin remontin jälkeen käyttöön syksyllä 2015. Suomalaiset arkkitehdit olivat suunnittelemassa uudistettua kirkkoa ja Suomesta on avustettu hanketta.

    Aihealueen yhteistyöyritykset

    Linja-autoliikenne Esa Oksa
    SP-Auto