Keskiviikko 18.10.2017
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Äitienpäiväkunniamerkit 2018Äitienpäiväkunniamerkit 2018

Äitienpäiväkunniamerkit 2018

13.10.2017 Kyyjärven kunta / E. Honkonen

Aluehallintovirastot pyytävät esityksiä virastojensa toimialueilta vuoden 2018 äitienpäivän kunniamerkkien saajiksi. Lasten lukumäärällä ei ole ratkaisevaa vaikutusta palkitsemiseen. Omien lasten tekemissä kunniamerkkiesityksissä tulee olla vähintään kaksi luotettavaa, toisistaan riippumatonta puoltavaa lausuntoa järjestöiltä tai muilta yhteisöiltä.

Äitienpäivän kunniamerkki myönnetään lasten ja nuorten esimerkillisestä kasvatustyöstä sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden edistämisestä ansioituneelle. Perusteluna voi olla myös laajemman yhteisvastuullisen kasvatustehtävän toteuttaminen esimerkiksi lastensuojelu- ja perhejärjestöissä, nuoriso- ja urheilujärjestöissä tai muissa yhteiskunnallisissa järjestöissä. Ammatissaan kasvattajana toimivalle kunniamerkkiä ei myönnetä. Kunniamerkin saajaksi voi esittää 40 vuotta täyttänyttä biologista äitiä, adoptioäitiä tai sijaisäitiä.

Pyrkimyksenä on, että äitienpäivän kunniamerkin saajat edustavat monipuolisesti tämän päivän äitejä, niin ansioidensa kuin ikänsäkin puolesta. Palkittavien tulee edustaa erilaisia ryhmiä ansiotyössä käyvistä äideistä ja yksinhuoltajista maaseudun emäntiin. Palkittavien äitien joukossa tulee olla myös eri vähemmistöryhmien edustajia, kuten romaneja, saamelaisia ja maahanmuuttajia.

Omien lasten tekemissä kunniamerkkiesityksissä tulee olla vähintään kaksi luotettavaa, toisistaan riippumatonta puoltavaa lausuntoa sellaisilta järjestöiltä tai muilta yhteisöiltä, jotka tuntevat hyvin kyseessä olevan perheen. Muutkin omaiset, tuttavat ja naapurit voivat olla aloitteellisia, mutta esityksen tekijänä tulee kuitenkin olla viranomainen, järjestö tai muu yhteisö.

Aluehallintovirastot ottavat kunniamerkkiesityksessään huomioon sekä tasapuoliset alueelliset jakaumat että ruotsinkielisen väestön osuuden. Sosiaali- ja terveysministeriö tekee aluehallintovirastojen esitysten perusteella kunniamerkkiesityksen ritarikunnille. Kunniamerkit luovutetaan äitienpäivänä valtakunnallisessa juhlassa, jonka järjestelyistä vastaa Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Lisätiedot ja ohjeet lomakkeisiin sekä vaadittavat Ritarikuntien kunniamerkkiehdotuslomake ja liitelomake äitienpäiväkunniamerkkihakemukseen löytyvät osoitteessa: http://stm.fi/aitienpaivakunniamerkit (kohdasta hakulomakkeet). Lomakkeet voi tilata myös aluehallintovirastosta.

Äitienpäivän kunniamerkkiesitykset toimitetaan 3.11.2017 mennessä siihen aluehallintovirastoon, jonka toimialueella kunniamerkin saajaehdokas asuu:

Etelä-Suomen aluehallintovirasto, PL 150, 13101 Hämeenlinna
(Kanta-Häme, Päijät-Häme, Uusimaa, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala)
Lisätietoja: tarkastaja Benita Harmainen, p. 0295 016 113

Itä-Suomen aluehallintovirasto, PL 50, 50101 Mikkeli
(Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)
Lisätietoja: tarkastaja Eeva Eriksson, p. 0295 016 890

Lapin aluehallintovirasto, PL 8002, 96101 Rovaniemi
(Lappi)
Lisätietoja: osastosihteeri Eija Kallo, p. 0295 017 362


Lounais-Suomen aluehallintovirasto, PL 22, 20801 Turku

(Varsinais-Suomi, Satakunta)
Lisätietoja: suunnittelija Pirjo Ojanen, p. 0295 018 052


Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, PL 200, 65101 Vaasa

Pirkanmaa, Keski-Suomi, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa)
Lisätietoja: ylitarkastaja, sosiaali- ja terveysyksikön päällikkö Aija Ström, p. 0295 018 593

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, PL 293, 90101 Oulu
(Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)
Lisätietoja: assistentti Etta Väisänen, p. 0295 017 549 ja
suunnittelija Erja Sipola, p. 0295 017 592

sähköposti: etunimi.sukunimi@avi.fi

    Aihealueen yhteistyöyritykset

    Paletti kauppiasyhdistys
    R uusisalo