Sunnuntai 21.01.2018
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Kaiken kansan linnanjuhlat 6.12.2017 klo 17.00Kaiken kansan linnanjuhlat 6.12.2017 klo 17.00

Kaiken kansan linnanjuhlat 6.12.2017 klo 17.00

27.11.2017 Kyyjärven kunta / Eero Ylitalo

Isänmaamme täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Meillä Kyyjärvellä juhlavuosi on huomioitu vuoden aikana eri yhteyksissä, mutta luonnollisesti se nousee enemmän esille varsinaisen juhlapäivän läheisyydessä. Juhallisuuden keskittyvät Kyyjärven kirkkoon ja tänä vuonna erityisesti Mikojanin linnaan. Itsenäisyyspäivän aattona linnanjuhlien päävieraina sotiemme veteraanien ohella ovat koululaiset. Juhlalounas nautitaan arvokkaissa tunnelmissa tiistaina 5.12 klo 10.00 ja klo 12.00

Itsenäisyyspäivän aamuna klo 10.00 on jumalanpalvelus kirkossa ja sen jälkeen kunniakäynti sankarihaudoilla. Kunniakäynnin sisältö poikkeaa juhlavuoden kunniaksi tavanomaisesta perinteestä siinä, että tavoitteena on saada kokoon 73 vapaaehtoista lasta/nuorta, jotka laskevat pienen havuseppeleen jokaiselle sankarihautakummulle kirkonmäellä. Kunnanjohtaja on lähettänyt kyyjärvisiin koteihin vetoomuksen lasten/nuorten kannustamiseksi tähän ainutlaatuiseen kunniatehtävään.

Kunniakäynnin jälkeen nautitaan kirkon seurakuntasalissa juhlalounas ja sen jälkeen on varsinaisen juhlatilaisuuden aika kirkon salissa.

Itsenäisyyspäivän iltana klo 17.00 ovat sitten vuorossa kaiken kansan linnanjuhlat Mikojanin linnassa.

Kyyjärven kunta haki rahoitusta Suomi 100-rahastosta voidakseen järjestää juhlavuoden kunniaksi  juhlat, joihin jokainen kyyjärvinen saisi henkilökohtaisen kutsun postissa ja jossa kaikille juhlavieraille voitaisiin tarjota illallinen juhlavissa puitteissa. Rahoituksesta päättävä työryhmä ei kuitenkaan lämminnyt esitykselle ja teki kielteisen päätöksen.

Maakuntajohtaja Tapani Mattila näki kuitenkin, että koska Kyyjärvi on Helsingin ohella ainoa paikkakunta Suomessa, jossa voidaan ja halutaan järjestää linnanjuhlat, päätti hän viranhaltijapäätöksellä myöntää pienen rahasumman järjestelyille. Rahasumma oli n. 10 % anotusta summasta. Avustus päätettiin suunnata kokonaisuudessaan tiistaina järjestettävään  juhlalounaaseen, ja varsinaisista koko kansan linnanjuhlista tehdä omakustanteinen.

Eilen perjantaina linnassa järjestettiin Kyyjärven ja Kannonkosken yhteinen yrittäjäjuhla. Tapahtuma oli erittäin onnistunut ja toimi erinomaisena kenraaliharjoituksena itsenäisyyspäivän linnanjuhlille. Juhlan ruokatarjoilusta vastasi todella onnistuneesti Juhlapalvelu Amor ja he kantavat vastuun myös Itsenäisyyspäivän linnanjuhlien juhlabufeen koostamisesta. Luvassa on eilisen perusteella nautittavaa koko rahan edestä.

Linnanjuhlat alkavat klo 17.00. Illalliskortin hinta on 40 €/hlö, ja sen voi maksaa ennakkoon kunnan tilille (tilinumeron saa ilmoittautumisen yhteydessä) tai sitten ovella juhlaan saavuttaessa. Koska kysymyksessä on Isänmaamme juhlavuosi, kunnioitamme sitä juhlallisella pukeutumisella mahdollisten kunniamerkkien kera.

Järjestelyjen onnistumiseksi edellytetään sitovaa ennakkoilmoittautumista, joka tulee tehdä torstaihin 30.11.2017 klo 15.00 mennessä osoitteeseen kirjaamo@kyyjarvi.fi 044-4597111

Tervetuloa kaiken kansan linnanjuhlaan nauttimaan mukavasta seurasta ja herkullisista pöydän antimista.

Juhlameny pdf-tiedostona