Keskiviikko 22.05.2019
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Penkkikahvilassa kuultuaPenkkikahvilassa kuultua

Penkkikahvilassa kuultua

18.4.2018 Maaseudun sivistysliitto / Virpi Harilahti-Juola / Kuvat: Suvi Kaljunen / AT

Penkkikahvilassa ihmiset kohtaavat toisiaan, viipyvät hetken tai jäävät pidemmäksi aikaa. Päiväkahvit saattaa juoda jonkun sellaisen kanssa, jota ei muuten tapaisi.

Penkkikahvilan tavoitteena on lisätä vuoropuhelua sekä tuoda erilaisia ajatuksia ja näkökulmia esille ja yhteiseen keskusteluun. Parhaimmillaan ajatuksista tulee yhteisiä ja niiden eteen ollaan valmiita tekemään tekoja yhteiseksi hyväksi.

Kyyjärvellä penkkikahvilaa käytetään yhtenä menetelmänä kunnan strategiatyössä ja kuntalaisten kuulemisessa omaa kuntaansa ja sen kehittämistä koskevissa asioissa. Penkkikahvila perustettiin huhtikuussa yhden viikon ajan joka arkipäivä niihin paikkoihin, missä ihmiset ovat muutenkin. Penkkikahvila kiersi kirjastossa, Kylätuvalla, palvelukeskuksessa, betonitehtaalla ja kauppakeskuksessa. Näin tavoitettiin erilaisia ihmisiä ja kuultiin monenlaisia ajatuksia omasta kunnasta ja sen kehittämisestä. Paikalla oli aina joku johtavista viranhaltijoista tai luottamushenkilöistä kuuntelemassa ja keskustelemassa omaa kuntaansa koskevista asioista.

Penkkikahvilassa käytettiin keskustelun avaajana karttoja, joihin sai merkitä omat mielipaikkansa; ne paikat mihin mielellään vie kylään tulleet vieraat tai missä itse käy usein. Toiseen karttaan puolestaan merkittiin kunnan kehittämiskohteet; ne joille pitäisi tehdä jotain. Kartoille alkoi nopeasti ilmestyä palloja sekä mielipaikkojen että kehittämiskohteiden päälle. Samoin niille löytyi hersyviä tarinoita ja hyviä perusteluja. Päivien mittaan myös samat asiat ja paikat alkoivat toistua puheenvuoroissa. Monet paikat olivat sekä mielipaikkoja että kehittämiskohteita. Keskusteluissa puhuttiin muun muassa paljon kunnan satamasta - siitä, miten kaunis paikka se on ja miten siitä voisi kehittää vielä viihtyisämmän. Monet tunnistivat kuntansa maamerkiksi järven ja vetovoimatekijäksi järvenrantatontit. Samaan aikaan toivottiin järven parempaa huomioimista kuntakuvassa - näkymän paljastamista ja pusikkojen raivaamista. Kevyen liikenteen väyliä pitäisi lisätä ja korjata. Kunnan risteysaluetta ja rekkaliikennettä voisi hyödyntää ja kehittää palveluja niin, että ohikulkuliikennettä saataisiin pysähtymään entistä useammin. Vetovoimatekijäksi nimettiin myös kattava ja hyvin toimiva laajakaista, joka voisi houkutella kuntaan uusia asukkaita, esimerkiksi etätyöntekijöitä ja niitä, joiden työ ei ole paikkaan sidottua mutta vaatii nopeat tietoliikenneyhteydet. Kiitollisia oltiin humanitaarisen vastaanoton kautta tulleista uusista kuntalaisista ja toimivista peruspalveluista. Harsunkankaan ulkoilualue sai laajaa kiitosta ja sen kehittämiseen oltiin selvästikin hyvin tyytyväisiä. Keskusteluihin tultiin suoraan omasta arjesta - osa kiinnitti huomiota leikkipaikkoihin ja koulutien turvallisuuteen, toiset taas toimiviin terveyspalveluihin ja erilaisiin harrastusmahdollisuuksiin ja osa toi esille työllisyystilanteen ja asunnot.

Toiset tulivat mukaan ihan varta vasten, toiset taas sattuivat paikalle sattumalta. Missään vaiheessa ei ollut kiireen tuntua. Tuntui myös, että ihmiset arvostivat sitä, että tämä oli heitä varten ja viranomaiset ja poliittiset päättäjät olivat paikalla kuuntelemassa juuri heitä. Ihmisillä oli myös paljon asiaa. Joku oli miettinyt sanottavansa valmiiksi ja joku innostui siinä hetkessä kertomaan, mitä ajattelee. Ilmapiiri oli konstailematon ja salliva - asioista oltiin montaa mieltä, toisen mielipiteitä kuunneltiin ja kahvit juotiin hyväntuulisen porinan säestyksellä.

Viikon onnistumisesta kuuluukin ISO kiitos kaikille mukana olleille. Ihan jokaikiselle ajatuksiaan avanneelle, mielípiteensä kertoneelle ja aikaansa antaneelle. Kuntalaisilla oli rohkeus sanoa ja viranhaltijoilla ja valtuutetuilla aikaa ja halua kuunnella.

Seuraavaksi ajatukset ja viikon aikana käydyt keskustelut kootaan yhteen ja tehdään niistä kooste, joka toimitetaan viranhaltijoille ja luottamushenkilöille käsiteltäväksi ja työn ja päätöksenteon tueksi. Kesäkuussa jatketaan yhdessä valtuuston iltakoulussa, missä käydään antia tarkemmin läpi ja mietitään yhdessä, mitä asioita lähdetään viemään eteenpäin. Iltakoulun lisäksi prosessi jatkuu heinäkuussa markkinaviikolla. Silloin tehdään ensimmäiset konkreettiset teot ja viedään penkkikahvilassa nousseita asioita jo piirun verran eteenpäin. Yhteisöllisyysohjelman tulokset julkaistaan kokonaisuudessaan syyskuussa.

Penkkikahvila on Maaseudun Sivistysliiton kehittämä yhteisökehittämisen menetelmä. Se on viestinnän ja kohtaamisen väline, jonka tavoitteena on lisätä viranhaltijoiden, poliittisten päättäjien sekä kuntalaisten välistä vuoropuhelua sekä kuntalaisten kuulemista ja mukaan ottamista omaa kuntaansa koskevissa asioissa ja kehittämistyössä.