Lauantai 20.07.2019
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Perperi käsvarrellaPerperi käsvarrella

Perperi käsvarrella

4.4.2018 Kyyjärven Mediamyllärit ry. Tuulikki Rauma / Veikko Huumarkangas

Suomen olosuhteissa vaatetuksella on tärkeä merkitys. Ei pärijää 30 asteen pakkasessa hepposilla kamppeilla. Kyllä pittää turijustaa ihtesä kunnolla, että pyssyy sulana.

Muoti on sitte vielä oma lukusa. Ennen oli kunnia-asia, että vaatteet oli puhtaat ja ehejät. Nyt meijjät on höynäytetty ostamaan kaupasta jantuksissaan valamiiks revittyjä varmaria sun muita raappahousuja. Pittää ne saaha ku muillakin on.

Vanhosta valokuvista näkköö miten tyylikkäitä pyhävaatteita ihimisillä on ollu. Miehillä on puku päällä, ravatti kaulassa ja hattu päässä. Naisilla kauniita leninkiä, varmaan monesti ite tehtyjä hyvänlaatusista kankaista. Niissä on het niin hienoja leikkauksia, syvennyksiä, lahavikauluksia, holokkihioja ja päällystettyjä nappia, että siinä nykyaijjan polyesteripaitulit kalapenoo.

Muotivirtauksia on sillonkin seurattu. Isästä ja äitistä kihilareissulla vuonna 1944 otetussa kuvassa on meleko tyylikäs pariskunta. Isä on sotilaspuvussa, äitillä kaunis ulsteri ja kainalossa iso käslaukku. Ja se hattu! Myö on katottu, että mikä ihimeen linnunpesä sillä on päässä. Se oli kuulemma viimestä huutoa.

Perperi oli suosittu päällystakki. Äiti sitä puhu miten sen yhtä ystävää oli tympässy kaikenlaiset muotihömpötykset. "Pittää olla perperi käsvarrella vaikkei sitä ikkään tarvihtis!"se oli harmitellu. Sitten tuli turkit muotiin. Äitillä oli musta lammasturkki. Oli se varmaan lämmin, ainakin se oli painava. Vieno-tätillä oli kultalammasturkki. Minusta se oli palijon kauniimpi ku äitin turkki. Täti näytti niin hienolta ja arvokkaalta ku se kävellä pistätti kultalammasturkissaan kylällepäin asioilleen. Myö kersat vahattiin lasipielessä millon se tulloo takasin. Se melekein joka reissulla poikkes meille ja toi kersolle kaupasta tuliaisia. Sekin turkkimuoti meni ohi. Äitin turkki on ollu jo vuoskymmenet perukuopan tukkeena. Vissiin se on ollu hyvä siinä ammatissa.

Heleppohoitosia materiaalia alako tulla markkinoille, teryleeniä, nailonia ja rimpleeniä. Silittämätä siistiä. Miehillä oli valakoset nailonpaijjat. Teotoranttia suhhauttivat siitä vain paijjan läpi, sai hien hajun peitettyä. Heksakloroveenit oli teotorantissa niin ärreät, että naapurillekin nous veet silimiin. Varttuneemmatkin naiset rupes käyttämään pitkiä housuja. Tunikoita tehtiin niille kaveriks. Äitikin neulo niitä usseita. Muistan, miten kankaita mallattiin, tunikan piti olla sävy sävvyyn housujen kans. Rimpleeniä oli monenkirijavaa, ja kestävää se on. Ei vissiin pala eikä paistu, ei homehu eikä koit syö. Löytyy vielä tuhannen vuojen päästä arkkeolookisissa kaivauksissa.

Vörkkeliä eli esliinaa koulutytöt piti mekon suojana. Minullakin oli vielä alaluokilla sillon tällön semmonen ristirantunen. Jollakin oli oikein valakonen esliina, jossa oli röyhelöt olokapäillä. Se oli kyllä aika nätti. Jotkut poijjat oli ahkeria kiskomaan esliinan nauhosta. Minulla oli talavella villanen hiippalakki, jonka nauhat sijottiin leuan alta. Se oli tullu Amerikan paketissa. Hiippalakkihan vasta houkuttelikin kiskomaan. Yks poika kiskas kerran niin, että tuntu ku ois silimät pullistunu päästä. Olikohan se sitä kiusaamista. Ennenvanhaan oli kyllä sanonta:"Rakkautta se on vaikka ronttosella heittää."

Teini-ikäsillä oli jos jonkunlaista muotia. Piti olla tummansininen nailonsaitakki, hiihtohousut ja valakoset tenniskengät. Kenkiä piti ahkerasti pestä, että ne pysy valakosena. Sitten mennä leuhotettiin takki auki ja käit taskussa. Minihame ja tukkisaappaat oli yks yhistelmä. Julukisivulautakunta ois kyllä joissain tappauksissa voinu puuttua minihammeen käyttöön. Värijätty laamapaita oli muotivaate. Ossuuskaupastakin laamapaijjat loppu het kättelyssä ku nuoriso rupes niitä ite värijäämään. Serkun kans värijättiin itellemmö vaaleanpunaset. Kalastajalangalla sijottiin etupuolelle myttyjä ni saatiin hienot kuviot.

Tein itelleni levveälahkeiset housut. Ne oli ylläältä tiukat ja leveni polovesta alaspäin niin palijon ku kankaassa oli varraa. Kangas oli aika ohutta ja vetelää tummansinistä liituraitaa. Nehän liehulahkeet meni kinttua myöten. Äiti käski laittaa silitettävää kovikekangasta. Kyllä ne sitten oli sopivasti pönkällään. Kyvyn lavalla oli tanssit, ei muuta ku sinne uusia housuja esittelemään. Yöllä lampsin yksin kottiinpäin, ihimettelin, mikä siellä jalassa roikkuu. Kovikekangas oli irronnu ja riekale laahas perässä. Olikohan se jo kauankin roikkunu. Siinä tais olla syy siihen, että olin loppuillasta saanu rauhassa pittää tanssilavan seinää pystyssä.

ps.  

Hellurei on ***** ruotsiks ja partaveihti venäjäks! Kirijotin tämmösen jutun. Lähti vähän laukalle, eli tuli mielestäni liian pitkä. Mutta minkä kirjoitin, sen kirjoitin!

Kuva, joka ois passannu tähän hyvin on niin huonokuntonen ettei sitä voi käyttää, mutta tässä on kaksi sopivaa kuvateksteineen. Ryhmäkuvan henkilöistä en tunnista kuin lähisukulaiset, mutta ehkä joku tuntee. Kiiiitos!

Kevätterveisin Tuulikki Rauma