Sunnuntai 21.04.2019
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Yönäytös tulossa, sekä yksi lisänäytös.Yönäytös tulossa, sekä yksi lisänäytös.

Yönäytös tulossa, sekä yksi lisänäytös.

6.8.2018 HET-teatteri Suvi Kantonen

Lämmin kesä on saanut teatteriväen hyvin liikkeelle. Kyyjärvellä HET-teatterin esitys Viidenkympin villitys on kirjaimellisesti villinnyt katsojatkin ja iloista naurua on teatterilla riittänyt. Esityksistä 7 on ollut loppuunmyytyjä, tulevistakin keskiviikko 8.8 sekä sunnuntai 12.8 ovat jo täynnä. Suuren kysynnän vuoksi onkin päätetty järjestää lisäesitys keskiviikkona 15.8 klo 19.

Tulevana lauantaina 11.8 teatterilla on luvassa yönäytös, joka alkaa klo 21. Ennen esitystä kannattaa tulla paikalle jo klo 20 alkaen, sillä iltaa tulee viihdyttämään hyvällä musiikillaan Duo J&J, eli paikkakunnan omat esiintyjät Jukka Mäkelä ja Jari Simola. Kaksikko esiintyy myös väliajalla kahvioteltassa.

Yönäytöksessä on aina omanlaisensa kiva tunnelma. Teatterin porukka laittaa lyhtyjä ja koristelamppuja paljon näyttämölle, sekä katsomoon. Ilta ehtii sopivasti jo hämärtymään niin, että esityskin on ihan erilainen katsottava, kuin mitä päivänäytöksissä.

On hienoa, että yritykset POP Pankki Kyyjärvi -Karstula, Betset Oy sekä Taipaleen Teräs  Oy ovat työtämme kulttuurin eteen joka vuosi tukeneet. Kiitos teille ja kiitos kaikille, jotka olette esitystämme jo käyneet katsomassa , sekä teille, jotka vielä olette näihin viimeisiin esityksiin tulossa. Lippuja voi tiedustella 0400564954.