Tiistai 20.11.2018
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Magdaleena Hai, jo kulttikirjailijan maineessa. Kuva Outi Puhakka.
Kirjoittajat innolla mukana Neljän Koon tarinahankkeessaKirjoittajat innolla mukana Neljän Koon tarinahankkeessa

Kirjoittajat innolla mukana Neljän Koon tarinahankkeessa

12.11.2018 Neljän koon tarinatalkoot Irma Hirsjärvi

Kirjoittajat Karstulassa, Kannonkoskella, Kivijärvellä ja Kyyjärvellä lähtivät innolla mukaan Neljän Koon tarinatalkoihin. Tulossa on jo näillä näkymin perhemuistelua, runokokoelmaa, kauhutarinaa, paikallismuisteluita, ja sukutarinoita. Nuorin kirjoittaja on teini-ikäinen, eikä yläikärajaa tunnu olevan.

Neljän Koon tarinatalkoiden kirjoittajaryhmiä ja ohjaustapaamisia järjestetään kaikissa hankkeen neljässä kunnassa. Karstulassa, Kivijärvellä ja Kyyjärvellä toimivat jo kirjoittajaryhmät. Siellä, samoin kuin Kannonkoskella ohjataan pitempiä tekstejä ja tekstikokonaisuuksia, joista osa on jo lähellä julkaisemista. Kannonkoskelta lähtevät liikkeelle myös projektin Kirjalliset kakkukahvit Ullan Ruokahuoltamolla 13.11 ja 4.12.2018 klo 16-18. Niitä järjestetään joka kunnassa tulevan vuoden aikana.

Projektissa työstettävät isoimmat tekstikokonaisuudet ovat runoa, muisteluksia ja paikallishistoriaa. Keskiössä ohjauksessa ovat jokaisen omat kirjoittamisen pyrkimykset, mjutta projektissa tuotettavaaan yhteiseen antologiaan kerätään kaikkien neljän kunnan omia paikallistarinoita, muisteluksia ja anekdootteja.

- Saa nähdä kuinka käy, sillä tällä hetkellä tuntuu, että Kyyjärven kirjoittajaporukka tulee todella haastamaan paikallistarinoiden tuottamisessa muita ryhmiä, hykertelee kunnissa kiertävä sanataideohjaaja Irma Hirsjärvi

Kevään 2019 kirjailijakiertueista ensimmäinen on varmistunut. Finlandia-Junior-ehdokas Magdaleena Hai vierailee Karstulan kirjastossa 15.1. klo 18-19. Hän kiertää myös kaikkien kuntien kouluissa.
Kirjailija ja kustannustoimittaja Anne Leinonen vierailee helmikuussa kaikkien neljän kunnan kirjastoissa sekä lukioissa. Kevään aikana on luvassa vielä kolmas kirjailijavierailu.

Kesällä 2019 pidettävien nuorten kirjoittajaleirien lisäksi tulossa on kevään aikana myös aikuisten kirjoittajaleiri. Julkisia lukutapahtumia aletaan järjestää vuoden 2019 alussa.

Ryhmiin pääse mukaan, ja uusia ryhmiä perustetaan tarpeen mukaan.

 

 

Aihealueen yhteistyöyritykset

Karstulan Evankelinen Opisto
Perhon Lukio
Karstulan Lukio
Paletti kauppiasyhdistys
Ruokala Margit
Villiviini
Cafe restaurant
Karstulan Kansalaisopisto