Lauantai 17.08.2019
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Nopola Newsin uusi tiedontuottaja Taisto KotkaNopola Newsin uusi tiedontuottaja Taisto Kotka

Nopola Newsin uusi tiedontuottaja Taisto Kotka

1.2.2019 Kirjasto / Maarit Ohranen, kuvat Anni Paananen

Ilokseni huomasin, että Nopola News on saanut uuden jutuntekijän Taisto Kotkan. Tämä mies ei olekaan ensimmäistä kertaa tekstiä luomassa! Häneltä on ilmestynyt mm. teos Tuhansien lehtien taival.

Tuhansien lehtien taival kertoo sanomalehti Keskisuomalaisen vaiheista suuressa tuotantotekniikan muutosprosessissa sekä mieleenjääneistä tapauksista noina vuosikymmeninä. Tämän kirjan kirjoittamiseen hänellä on ollut erinomainen näkökulma, sillä Taisto Kotka työskenteli sanomalehti Keskisuomalaisen palveluksessa vuodesta 1968 aina eläkkeelle siirtymiseensä asti.  Aluksi hän työskenteli tuotantopuolella ja sivunvalmistuksen tehtävissä, vuonna 1991 hän siirtyi asiakaspalveluun ilmoitusmarkkinointi- ja myyntitehtäviin. Edellä mainittujen työtehtävien ohessa hän toimi myös toimituksen lehtiavustajana.

Kirja löytyy tietenkin Kyyjärven kirjastosta; toinen lainattavana, toinen kotiseutukokoelmassa. Kannattaa tutustua!

Työ- ja luottamustehtäviensä ohella Taisto on kirjoitellut monenmoista. Kävin "sähköposti-keskustelun" Taiston kanssa ja sain selville seuraavaa hänen kirjallisesta tuotannostaan:

  • Suomen Kirjatyöntekijäin Liiton lehdessä, Kirjatyössä, Taistolla oli oma nimimerkki Kirjavaisen palsta neljän vuoden ajan kuukausittain 1980-luvulla. Samaiseen lehteen hän kirjoitti vuosittain aukeaman laajuisen joulunovellin sekä paljon uuteen tekniikkaan ja yhdistystoimintaan liittyviä artikkeleita.
  • Keskisuomalaisen henkilöstölehdessä,  Aholaisessa, Taisto piti muutamia vuosia aukeaman laajuista 20 vuotta sitten - palstaa.
  • Keskisuomalaiseen hän teki juttuja avustajan ominaisuudessa, lähinnä urheilusta joskus kulttuuristakin. Jopa viikottaisia vakioveikkaus- ja ravivihjeitä.

Taistolle kirjoittaminen oli lisähöyste työ- ja arkielämään. Eläkkeelle jäätyään kirjoitusharrastus loppui käytännössä kokonaan.  Omien sanojensa mukaan hän on kirjoitellut lähinnä kauppalappuja ja nekin sanelun mukaan. Onneksi Nopola News sai Taiston sanaisen arkun jälleen aukeamaan!

Ja mistä kaikki alkoikaan? - No, kirjastosta tietysti! Kyyjärven kirjasto oli Taistolle nuoruusvuosien aarre. Lukuharrastus alkoi jo vanhan kansakoulun kirjastosta, josta sai lainata kirjoja aina lauantaina koulupäivän päätyttyä. Kirjastoa piti johtajaopettaja Hermanni Pennasen Lempi-opettajavaimo. Sillanpää Tertun kirjastonhoitajan aikaa Taisto muistelee myös lämmöllä.

Kuten Taiston kirjasta voi lukea, huima muutos on ollut sanomalehtialalla, mutta eipä ole kirjastokaan samassa kuosissa kuin Lempi Pennasen aikaan!

Taisto, tervetuloa Newsin tiedontuottajaksi! Ja tervetuloa vierailemaan "uuteen" kirjastoomme!