Torstai 18.04.2019
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
JUURILLA: Kyyjärvi sydämissämmeJUURILLA: Kyyjärvi sydämissämme

JUURILLA: Kyyjärvi sydämissämme

4.4.2019 Kirjasto / Maarit Ohranen

Tänä vuonna pääsiäinen ja vappu osuvat melko lähelle toisiaan, mutta Kyyjärven kirjastossa ehditään viettää yhdet juhlat vielä siinä välissäkin. Perjantaina 26.4. klo 18 kirjastoon vieraaksi saapuu kolme Kyyjärveltä kotoisin olevaa sanataituria; Taisto Kotka, Tuulikki Rauma ja Heikki Luoma.

Syntymäkunnan lisäksi näitä vieraita yhdistävät kansakoulumuistot; he kaikki ovat olleet joko Lempin tai Hermannin opissa. Kyyjärvellä pitkään opettaneesta Pennasten pariskunnasta on kuultu monenlaista muistoa ja luulenpa että illan aikana kuulemme muutaman herkullisen tarinan lisää. Lisäksi luvassa on ainakin murrepakinoita. Heikin puheenvuorossa kuulemme miten synnyinseudun vaikutus näkyy hänen tuotannossaan.

Ilta aloitetaan musiikkiesityksellä, jonka meille esittävät Nopolan koulun 4. luokan tytöt Bertta Humalajoki, Martta Nissinen, Sofia Noponen ja Ellen Tuukkanen opettajansa Siru Pyhälahden johdolla.

Ja ilta päätetään tietenkin kahvitarjoiluun herkkujen kera.

Lyhyt esittely illan vieraista:

Taisto Kotka: työskenteli sanomalehti Keskisuomalaisen palveluksessa vuodesta 1968 aina eläkkeelle siirtymiseensä asti. Hän on kirjoittanut kirjan Tuhansien lehtien taival, joka kertoo sanomalehti Keskisuomalaisen vaiheista suuressa tuotantotekniikan muutosprosessissa sekä mieleen jääneistä tapauksista noina vuosikymmeninä. Lisäksi hän on kirjoittanut lukuisan määrän novelleja ja muita kirjoituksia, joita on julkaistu mm. Suomen Kirjatyöntekijäin Liiton lehdessä Kirjatyössä ja Keskisuomalaisen henkilöstölehdessä Aholaisessa.

Tuulikki Rauma on ihastuttanut NopolaNewsin lukijoita jo usean vuoden ajan murrepakinoillaan, joita on julkaistu verkkolehdessä jo 54 kpl. Osa jutuista on päätynyt myös paikallislehteemme Viispiikkiseen. Hämmentävää, kuinka tarkasti hän muistaakaan noita lapsuusajan tapahtumia! Kyyjärven murre on hänen kirjoituksissaan aidoimmillaan. Tuulikin murrepakinoista on saatu Kyyjärvellä nauttia useissa kulttuuritapahtumissa. Luettuna Tuulikin teksti pääsee täyteen kukoistukseensa.

Heikki Luoma on ollut päätoiminen kirjailija vuodesta 1990 lähtien. Luoman varsin mittavaan tuotantoon sisältyy romaaneja, näytelmiä, kuunnelmia ja televisiosarjoja. Luoman tekstit ovat saavuttaneet erityistä suosiota kesäteattereissa ja televisiosarjoina. Hänen näytelmiään on esitetty 356 teatterissa ympäri Suomea. Maalaiskomediat Vain muutaman huijarin tähden, Peräkamaripojat, Mooseksen perintö ja Turvetta ja timantteja sekä Pirunpelto ja Korpelan kujanjuoksu ovat keränneet jaksoillaan huimat katsojaluvut. Ylen katsojatutkimuksen mukaan sarjoilla on ollut 130 miljoonaa katsojakertaa uusintaesitykset mukaan luettuina! Surman suo on Heikki Luoman esikoisromaani, vuodelta 1989. Kirjan tapahtumat sijoittuvat jatkosodan ensimmäiseen syksyyn.

Olet lämpimästi tervetullut muistojen täyteiseen iltaamme!