Sunnuntai 15.09.2019
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Ansiomerkkejä Kyypartion jäsenilleAnsiomerkkejä Kyypartion jäsenille

Ansiomerkkejä Kyypartion jäsenille

1.5.2019 Kyypartio/ Marjaana Patovisti

Partiokirkossa 28.4 jaettiin ansiomerkkejä

Riitta Holmberg

"Riitan pitkä ja nousujohteinen ura partiossa ja Kyypartiossa alkoi vuonna 1991, kun puolisostaan Erik Holmbergista tuli lippukunnanjohtaja. Me partiolaiset olemme oppineet tuntemaan Erikin "KyyEkinä". Riitta on toiminut vastuullisesti ja aktiivisesti lippukunnan hyväksi periaatteella aina valmiina. Vuosien aikana Riitta on hoitanut useita eri pestejä välillä yhtäaikaisesti, kehittänyt lippukuntaa määrätietoisesti, ennakkoluulottomasti ja erittäin taloudellisesti.

Kyyjärvi on pieni paikkakunta. Väitämme, että ilman Riittaa ei partiotoiminta olisi ollut Kyyjärvellä näin suurta ja toimivaa. Useat paikkakuntalaiset lapset ovat saaneet kokeilla partiotoimintaa. Nuoret, nyt jo aikuiset osaavat arvostaa sitä. Riitta on antanut aikansa, kotinsa ja turvansa partion lapsityölle. Tehnyt partiotyötä täydellä sydämellä.

Kansainvälisyys ja jokaisen ihmisen hyväksyminen on näkynyt Riitan partiotyössä. Riitta onkin luonut yhdessä KyyEkin kanssa kansainvälisiä yhteyksiä ja sen ansiosta on lippukunta tehnyt myös leirimatkoja ulkomaille. Riitta on mukana turvapaikanhakijoiden kotouttamishankkeessa ja tämän ansiosta olemme saaneet toimintaan mukaan kolme turvapaikanhakijalasta.

Riitta on mielellään edustanut Kyypartiota järjestötoiminnassa. Yhteistyötä kunnan, seurakunnan ja muiden tahojen kanssa. Tehnyt yhteistyötä muiden lippukuntien kanssa yli piirirajojen. Riitta on ollut mm. seurakunnan yhteisvastuuhenkilönä. Tuonut esille ja mainostanut/esitellyt partiotoimintaa eri tapahtumissa vuosittain. Kyyjärvi on ollutkin monena vuonna hiippakunnan seurakunnista parhaiten yhteisvastuukeräystä suhteessa seurakuntalaisten määrään kartuttanut seurakunta.

Riitta on ollut myös erittäin aktiivinen ja yhteistyötä rakentava piirin aluetyössä Kaakkuri-alueella, johon kuuluu Pihtipudas, Viitasaari, Saarijärvi, Karstula ja Kyyjärvi. Hän on myös perustanut yhdessä miehensä kanssa Kaakkurikillan Kyyjärvelle, minkä tarkoituksena on kerätä entiset ja partiotoiminnasta kiinnostuneet aikuiset partioaatteen äärelle ja olla tukemassa partiotoimintaa.

Näistä mittavista saavutuksista partiossa ja partiotoiminnan hyväksi on Riitta Holmbergille myönnetty 23.4.2019 Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n Kultainen ansiomerkki nro 6."  - Kirjoittanut Partio- ja toiminnanjohtaja Pipsa Wilhelms

Tiina Lampinen

Tiina on toiminut vuodesta 2015 ikäkausijohtajana. Tiina hoitaa pestinsä erittäin vastuullisesti ja idearikkaasti. Tiina on luotettava ja aina valmiina. Ansiokkaasta toimminnasta lippukunnan ikäkausijohtajana on myönnetty Collanin solki.

 

Onnittelut Riitalle ja Tiinalle!