Lauantai 20.07.2019
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Haettavana varhaiskasvatuksen opettajan ja lastenhoitajan tehtävätHaettavana varhaiskasvatuksen opettajan ja lastenhoitajan tehtävät

Haettavana varhaiskasvatuksen opettajan ja lastenhoitajan tehtävät

1.5.2019 Varhaiskasvatus Heli Auranen

Nopolan päiväkoti hakee varhaiskasvatuksen opettajaa ja lastenhoitajaa ensi toimintakaudeksi.

Nopolan päiväkoti toimii Nopolan koulun yhteydessä. Päiväkodissa on toiminnallisesti kolme ryhmää. Olemme vihreä lippu- päiväkoti ja erityisen painoarvon annamme myös luontokasvatukselle. Etsimme mukavaan työyhteisöömme varhaiskasvatuksen opettajaa ja lastenhoitajaa tulevalle lukukaudelle.

Varhaiskasvatuksen opettaja vastaa lapsiryhmänsä suunnittelusta, arvioinnista ja kehittämisestä yhdessä muun henkilöstön kanssa. Kelpoisuus varhaiskasvatuslain mukainen.

Lastenhoitaja vastaa lapsiryhmän toiminnasta yhteistyössä varhaiskasvatuksen opettajan kanssa. Kelpoisuusehtona on lasten ja nuorten koulutusohjelman mukaisesti suoritettu lähihoitajan tutkinto tai muu vastaava tutkinto esimerkiksi lastenohjaajan tutkinto.

Etsimme työntekijöitä, joilla on hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, oma-aloitteisuutta ja halua kehittää työtään ja työyhteisöään. Päiväkodissa tarjotaan myös vuorohoitoa, joten toivomme valmiutta vuorotyöhön.

Tehtävään valittujen tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä asetuksen mukainen rikosrekisteriote. Tehtävissä noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa.

Hakemukset kuntarekryn kautta.

Haastattelut toteutetaan ke 22.5.2019.

Lisätietoja: Varhaiskasvatuksen johtaja Heli Auranen, puh. 044 459 7099.