Keskiviikko 20.11.2019
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Terveisiä Lintusaaresta!Terveisiä Lintusaaresta!

Terveisiä Lintusaaresta!

16.6.2019 Kyypartio/ Tiina Lampinen / Eevaliisa Hakola

Näkymä Lintusaaresta ja sieltä kerätystä roskasta. Haastan jokaisen, joka sinne rantautuu tuomaan omat roskat pois sekä keräämään kaikki näkemänsä roskat.

Kyypartion tämän kesän leiri oli vain yhden yön mittainen, ja se suuntautui Lintusaareen (pidemmälle piirileirille, Ryskeelle, lähdemme heinäkuun lopulla). Leiriläisiä oli yhteensä: 13 lasta ja 4 aikuista. Lähdimme matkaan perjantaina 14.6. klo 18 satamasta Pillikon Keijon lautalla. Lippukunnanjohtajamme Eevaliisa tosin souti osan tavaroistamme perille. Menomatkalla alkoi sataa vettä, ja sitä lajia riitti sopivina kuuroina aina aamuun saakka.

Perille päästymänne pystytimme teltat. Kymppiteltta nousi vanhasta muistista hetkessä, mutta "junateltta" oli hieman haasteellisempi. Majoitteet kuitenkin saatiin pystyyn. Tämän jälkeen halukkaat pääsivät uimaan. Vesi ei kuitenkaan ollut sieltä lämpöisimmästä päästä, mutta sehän ei ollut vesipedoille este - eikä edes hidaste.

Uinnin jälkeen laitettiin lämmintä päälle, ja kaivoimme esiin ruokailuvälineet sekä puukot. Jokainen vuoli itselleen makkaratikun, jonka jälkeen päästiin siirtymään nuotiopaikalle. Iltanuotiolla oli tarjolla lettuja, makkaraa sekä halsterileipää. Ja kylläpä maistuivatkin hyvältä! Riitan tekemästä isosta lettutaikinasta ei tainnut jäädä juuri mitään pois vietäväksi. Iltapalan lomassa oli mahdollista tehdä, Marjaanan ohjauksessa, yhteistä tuulikelloa. Tuulikellon otamme mukaan Ryske-leirille, alaleiriimme Kilinään. Kun vatsat olivat täynnä, siirryimme iltatoimiin ja telttoihin nukkumaan. Uni maistui jokaiselle.


Aamu sarasti pilvisenä, mutta vettä emme enää juurikaan saaneet. Leirinuotion keittiö tarjoili aamupalaksi puuroa, keitettyjä munia ja leipää. Aamupalan jälkeen aloimme suorittamaan Siisti Biitsi -tapahtumamerkkiä: partiolaiset keräsivät saaresta roskia. Kun kerääjistä tuntui, ettei enää roskia löydy (tai pussi oli täynnä), tulivat he roskien kanssa lajittelu-/kirjauspisteelle. Partiolaiset kirjasivat jokaisen roskan erikseen ylös sekä lajittelivat ne materiaalin mukaan: muovi, pahvi/paperi/, lasi, metalli, kangas, ongelmajäte, biojäte, jne. Yhteensä roskaa kerättiin Lintusaaresta kolmen jätesäkillisen verran!  Neljäs säkillinen oli se täysi roskasäkki, johon oli laitettu kaikenlaiset jätteet. Lajittelimme myös sitä ja toimme pois saaresta. Leijonanosa jätteestä oli muovia, joka ei koskaan hajoa luonnossa. Muovi pilkkoutuu ajan myötä mikromuoviksi, joka päätyy esim. kalan mukana ihmiseen. Olemme nähneet mediassa kuvia valtamerien muoviroskalautoista, ja ihmetelleet miten ihmiset maailmalla pilaavat veisistöjä. Kaukana emme perässä tule - valitettavasti. Emmeköhän jaksaisi tuoda kotiin ne roskat, jotka pakkauksen muodossa luontoon viemme?

Kun Siisti Biitsi -merkki oli suoritettu, oli aika koota omat tavarat rinkkoihin ja kasata teltat. Tämän jälkeen keittiövuoro siirtyi partiolaisille, ja 2-3 hengen ryhmissä valmistui keittoa trangioilla kuin itsestään. Valittavana oli jauheliha-, makkara- tai kasviskeitto. Maistuukohan mikään niin hyvältä kuin itse tehty ruoka luonnon keskellä?


Lounaan ja trangioiden kasaamisen jälkeen oli vielä hetki aikaa leikkiä piilosta. Paluukyytimme rantautui saareen tasan klo 13, ja eipä aikaakaan kun lautta oli lastattu ja kotimatka saattoi alkaa. Kiitoksia Keijolle turvallisesta kyydistä!

p.s. Lisätietoa Siisti Biitsi -kampanjasta löydät Pidä saaristo siistinä ry:n tapahtumasivulta https://www.siistibiitsi.fi/

p.s. Saaren puuvaja tyhjä polttopuista.