Lauantai 24.08.2019
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Nuoruuteni savotat IINuoruuteni savotat II

Nuoruuteni savotat II

6.8.2019 Kyyjärven Mediamyllärit ry. Taisto Kotka / Veikko Huumarkangas

Talvisin metsässä hakatut puut joita ei siellä kuorittu, ajettiin hevospelillä "laaneihin" jossa ne kevään tullen kuorittiin (parkattiin).

Hakkuuvaiheessa oli käytössä kappalehinnoittelu, mutta laanilla kuorimisvaihe maksettiin kuutiometreissä (moteissa). Myöhemmin keväällä ja kesällä kuoritut puut ristikoitiin. Kaksi puuta pitkittäin, niiden päälle täysi varvi jatkaen sillä tyylillä kunnes pino oli pari metriäkorkea. Nämä sitten syksyn tullen lastattiin kuorma-autoihin ja vietiin sisämaan sellutehtaille ja kaivospuut Kokkolan tai Pietarsaaren satamaan.

Kevätpäivänä laanilla oli yleensä leppoisa meininki. Terävät kuorimaraudat (pantveitset) suihkivat ja kymmenien kuutioiden pinot muuttuivat vähin erin vaaleiksi ja tuore pihka tuoksui. Yhteisellä nuotiolla keiteltiin kahvit tai "tsajut" niinkuin vasta sodat kokenut miesporukka teetä nimitti. Syötiin eväsleivät ja höpöteltiin niitä näitä. Jaakko Vehkamäki (Viian Jaakko) ei ollut kooltaan niitä miehistä suurimpia, mutta äärettömän sitkeä ja hyvä metsätyömies. Evästauolla nuotiolla hän syömisensä ohessa tutki aina uusinta Veikkaaja-lehteä. Siihen aikaan vakioveikkaus oli työväestön keskuudessa himoharrastus ja Jaakko oli joukon innokkaimpia. Muistan kerran kun hän minulle painokkaasti sanoi että: "Elä ikinä luota Karhulan Peli-Karhuihin." Tuon muistin. Nykyistä sarjatasoa en tiedä, mutta ainakin tuon kotkalaisseuran naiset ovat vuosittain koripallossa kirkkaimpia mitaleita jahtaamassa.

Noinakin vuosina työttömyys vaivasi tällaisia pikkupitäjiä. Mitään päivärahasysteemiä ei tunnettu vaan valtio järjesti ihmisille töitä. Yksi tunnetuin seudun työttömyystyömaakohde oli uusi valtatie 13. Saarijärveltä Perhon rajalle ulottuva osuus työllisti suuren joukon kyyjärveläisiä kesät talvet. Meidän nuorten osasta tuona aikana kertoo hyvin Heikki Luoma esikoisromaanissaan Valtatie 13.  

Tuolloin syksyllä 1962 joku kunnasta kertoi minulle suuresta työttömyystyömaasta Säkylän Huovinrinteellä. Siellä rakennettiin Porin Prikaatin uutta varuskuntaa ja siellä olisi erilaisia ammattilinjoja nuorille. Innostuin ja muutamasta vaihtoehdosta valitsin Teknilliseen kouluun valmistavan linjan. Työmaalla oli parisataa nuorta - tietysti ammattimiesten lisäksi. Majoitus oli 10-12 hengen parakkihuoneissa kerrossängyissä. Paikka sai hyvin pian nimekseen Sippileiri. Nimi juontaa siitä että mitään "kottia" ei rahana saanut, vaan sen korvasi "sippilaput" joilla sai ruokaa työmaan ruokalasta.

Teoriakoulutusta oli maanmittauksesta lähtien ja käytännön töitä riitti asuntojen heloitus- ja maalaustehtävistä kasarmirakennusten välipohjavalujen tukien purkuun sekä pakkasilla valujen höyrylämmittimien hoitoon. Työmaalla toimi toverikunta joka järjesti talven aikana monenlaista vapaa-ajan toimintaa vaikkapa lukupiiriä, nyrkkeilytreeniä ja päretöitä. Kirkolla oli Honkalan seurantalo, jossa käytiin viikottain sikäläisiä tyttöjä tanssittamassa.

Kevään tullen innostuimme muurarilinjan kaverini Erkki Jauhiaisen kanssa tosissaan urheilutreeneihin. Kummankin ykköslaji oli keihäänheitto. Jostain värkkäsimme keihästä muistuttavan riu´un, jota sitten siellä varuskunnan hiekkateillä heittelimme. Vuosia myöhemmin, syksyllä 1966, tapasimme yllättäen ammattikoulujen SM-kisoissa Raumalla. Hän oli mennyt Helsingin kultaseppäkouluun ja minä puolestaan Jyväskylään K-S keskusammattikouluun kirjapainoalalle. Erkki oli ollut ihan ammattimaisessa valmennuksessa ja kehittynyt kovasti noista Säkylän ajoista. Hän voitti suomenmestaruuden hieman yli 70 metrin heitolla. Minä heitin 56 metriä ja olin kisassa viides.  

Keväällä 1965 alkoi Kyyjärveltä lähtö olla yhä vain todellisempaa. Tuon viimeisen kesän sain olla töissä Oikarin sahalla vastaanottopöydällä. Sahattu tuore puutavara käsiteltiin K5-sinistyksenestoaineella. Raamilta tullessaan se molskahti tuohon nestekaukaloon josta sitten jatkoi märkänä vastaanottopöydälle. Siitä minä sitten litkuisin hanskoin niitä vetelin kunkin lajinsa mukaisiin rekiin, jotka sitten täytyttyään vietiin traktorin vetämänä lautatarhalle taapeloitavaksi. Oli seitenkasia, kakkosnelosta, viisi- ja kuusituumasta lautaa ja lankkua. Omistaja-Oton mielitavaraa oli suuresta puusta sahatut kanttaamattomat ploottulankut, joita hän laivasi Saksaan hyvälle liikekumppanilleen. Tuo kyllästysaine oli itseasiassa melkoinen myrkky. Siihen aikaan mitään ympäristörajoitteita ei ollut ja niinpä se tuollakin sai valua maaperään kun kaukalon alatappi aukaistiin. Se oli silloinen maan tapa ja seurauksista on kärsitty maassamme vanhojen sahojen alueilla vuosikymmenten ajan. Oikarin sahan aika jäi mieleen lämpimänä kesänä ja Erkki mukavana pomona. Koppakuoriaiset könysivät toistensa päällä räystäslaudoissa. Työporukka oli hyvähenkistä ja ahkeraa. Mutta kaikella oli aikansa, elokuun puolivälissä odotti kirjapainoala ja ihan erilainen maailma.

 

Taisto Kotka