Perjantai 15.11.2019
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Kypsän kysyjäKypsän kysyjä

Kypsän kysyjä

15.8.2019 Kyyjärven Mediamyllärit ry. Tuulikki Rauma / Veikko Huumarkangas

Myö nähtiin lasista ku isä ajo polokupyörällä pihhaan ruskea nahkasalakku pyörän sarvessa. "Nyt tulloo se, joka kypsän kyssyy," ruukas äiti sannoa. Kesäaikaan isä teki kirvesmiehen hommia. Evväitään se kuletti siinä salkussa. Näläkä sillä oli töistä tullessa, ei ne evväät varmaan ollu kovin monipuoliset. Voileipää ja pullossa maitoa, Arapian termoksessa kahavia, saatto olla nisukukkoa kahavin kans.

Ruoka oli hellalla kiehumassa. Äiti sano: "No nyt. Ei siitä ennää yskä tuu eikä hammas katkie!" Ruvettiin syömään iltasta, ylleensä peruja ja kastetta, maitoperuja tai lihaperuja. Loppukesästä saatiin jo uusia peruja, niistä tulloo parraat maitoperut. Kuulemma Honkalehon tytöt keitti aina "siistit maitoperut", en tiijjä oliko niillä  joku salanen risetti.

"Syökää nyt mahanno täyteen," äiti vielä komenti. Jos kattila syötiin ihan tyhyjäks, se hättäili oliko ruokaa ollu liika vähän. Totta sillä oli vielä muistissa semmonen aika ku pussin pohojalla oli vain kourallinen kauraryyniä heittää veen sekkaan. Siitä piti iltanen taikoa.

Äiti laitto maukasta lähiruokaa, saatiinhan ne ruokatarvikkeet omasta pellosta ja navetasta. Marijat noukittiin metästä, oli muutama viinimarijapensas ja pieni mansikkamaa. Isä oli ahkera kalamies ja syksyllä se  keräs sieniä, keitteli niitä ja pilikko sipulin kans hyväks särpimeks. Jonkun verran on tullu syötyä voissa paistettua haukea ja veisteltyä suolalahanaa leivän päälle. Lihapullat oli pyhäruokaa. Monelle on varmaan paras ruokamuisto lapsuuvesta, äitin tekemät lihapullat.

Kaikki käytettiin tarkkaan. Kuivahtanutta ruisleipää paloteltiin lautaselle, siihen pikkusen suolaa ja nokare voita ja kiehuaa maitoa kaajettiin päälle. Leipäpalat pehemeni kuumassa maijjossa. Ennen kouluun lähtöä ku semmosen annoksen lusikoi suuhusa ni se lämmitti mukavasti mahassa, talavipakkasella kouluun talsiessa. Kuivista leivänkannikoista keitettiin liijjon leipäressua.

Harvemmin keitettiin muttia, jauhoperupuuroa ja limppimaitoa. Limppimaito nimi on vähän eppäilyttävä, mutta se taitaa olla ensimmäinen pastaruoka, jota oon syöny. Limppitaikina, jota lusikalla tiputettiin kiehuvaan maitoon oli ihan selevästi pastataikinaa. Tarpeeks kiinteää, että pysy kasassa. Samallainen herkkuruoka ku makaryynivelli. Het hirveän hyviä herkkuja saatiin uuvvesta maijjosta, uunijuustoa ja ropsua. Muistan, ku äiti oli paistanu ropsuja, kullankeltasia ja kiiltäviä. Pertti-serkku oli tullu käymään ja myö syötiin niitä yhessä. Äiti kysy Pertiltä, että ottaako se maitoa ropsun kans. Se vastas:"Otan minä, jos teillä on sitä palijon, mutta jos sitä on vähän, ni en minä sitten ota." Äitiä vähän hymmyilytti. Pertin kotona oli lehemä ummessa ja maito oli vähissä eikä sitä piisannu kovin palijon juotavaks.

Tappaiskeitto oli tuhtia ruokaa. Tappaiskeittoon laitettiin lihhaa ja sisäelimiä, joskus viimeseks veripalttua eli kampsua eli lepäkästä. Ehkä ropsautettiin vielä vähän ohoraryyniä lientä suurustammaan. Sitten tuli kauppaan verilettujauhetta. Jauhe vain sekotettiin vetteen ja paistettiin letuiks. Heleppo homma. Yks emäntä oli ostanu kokkeeks paketin ja rupes veriletun paistoon. Ei onnistunu paistaminen, taikina oli vähän vetelänpuoleista. Jauhe piti sekottaa kolomeen desilitraan vettä mutta emäntä öysäs sitä kolome litraa. Huolellisemmin ois pitäny ohoje rähänätä. Vissiin se oli ottanu silimän kouraan ja kahtonu kuopalla.

Nuorena, vasta ammattikoulusta päässeenä olin töissä Karistolla, Hämmeenlinnassa. Kertoilin siellä sitten  itestäni, kotiseuvustani ja perinteistä. Siinä tuli käsiteltyä mutit, tappaiskeitot, pääsiäiskokot ja muut merkittävät asiat. Kerran, ku tulin töihin lomalta Kyyjärveltä, työkaverit kysy: "No,mitä teit lomalla? Söitkö tappajankeittoa, poltitko noitia?" Tietäähän ne hämäläiset, ei ne mittään pääsiäiskokon päälle ymmärrä. Jottain helavalakeita vissiin polttelevat. Vastasin, että en mittään kummempaa, kartanoa vain siivosin. Siitä ne vasta riemastu, että onko teillä oikein kartano! Pitihän se erreys het oikasta: "Ei oo mittään kartanoa, ihan vain pihhaa haravoin."