Torstai 21.11.2019
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Viime joulun menestyslevyn saattelemana: NINNI POIJÄRVI JOULUKONSERTTIKIERTUEELLE TOMMI KALENIUKSEN KANSSAViime joulun menestyslevyn saattelemana: NINNI POIJÄRVI JOULUKONSERTTIKIERTUEELLE TOMMI KALENIUKSEN KANSSA

Viime joulun menestyslevyn saattelemana: NINNI POIJÄRVI JOULUKONSERTTIKIERTUEELLE TOMMI KALENIUKSEN KANSSA

28.10.2019 Juttuvinkki; Ninni Poijärvi, tallensi Maarit Ohranen

Kaksi laulaja-lauluntekijää, Ninni Poijärvi ja Tommi Kalenius, tarjoilevat joulumuistoja jouluihmisille konserttikiertueellaan. Kyyjärvellä konsertti järjestetään maanantaina 25.11. klo 19 Ninni Poijärven isoisän, Veikko Larkaksen suunnitelemassa kirkossa. Siksi Ninnille oli tärkeää ottaa joulukiertueelle mukaan myös Kyyjärvi.

Viime vuoden parhaimpien albumien joukkoon Helsingin Sanomien arvioinneissa sekä Suomen virallisen listan sijalle kaksi yltänyt Ninni Poijärven Joulu-levy tuo herkän, mutta vahvan kokonaisuuden nyt myös yleisön eteen konserttikiertueella marras-joulukuussa 2019. 

- Halusin jättää tältä levyltä pois ne hilpeimmät ja helkkyvimmät versioinnit ja pysyä sellaisessa unenomaisessa, satumaisessa ja viipyilevässä vanhan ajan joulussa, Ninni kuvailee. - Sama tunnelma on myös konserteissamme.

Helsingin Sanomat, Mari Koppinen, 5 tähteä: "Sovitukset on tehty niin, että kappaleet elävät ja hengittävät. Tunnelma on hetkittäin niin pysähtynyt, että näinä aikoina se tuntuu miltei radikaalilta ja rohkealta. Poijärven levy on kuin mummin lämmin syli, johon haluaa upota."

Rakastetuista joulun klassikoista, mm. Avaruus, Jouluyö juhlayö, En etsi valtaa, loistoa, Kun joulu on, kuoriutuu vähäeleisyyden ja vahvan näkemyksellisyyden kautta esiin eletyt muistot, tunteet ja ajatukset, joille jouluna on tilaa. Konsertin äänimaisema on akustinen, orgaaninen ja intiimi. Viulu, akustinen kitara ja kaksi laulaja-lauluntekijää, Ninni Poijärvi sekä Tommi Kalenius tulkitsevat lauluja omalla tavallaan ja hetkessä kiinni. Laulujen välissä kuultavat tarinat ovat osa artistien persoonallisuutta ja konsertissa päästäänkin matkalle, joka voi kuljettaa omiin tärkeisiin joulumuistoihin.

Marras-joulukuussa 2019 tehtävä joulukiertue kulkee ympäri Suomen kirkoissa, jotka luovat ikiaikaisen ja kauniin näyttämön juuri tähän aikaan vuodesta. Laulut liittyvät osaksi suurempaa tarinaa. Konsertti on matka johonkin tuttuun ja johonkin uuteen, kadotettuun ja löydettyyn. 

Lippuja myydään ennakkoon : https://www.ticketmaster.fi/event/joulu-ninni-poijarvi-tommi-kalenius-lippuja/258891
ja ovelta tunti ennen konsertin alkua. Lipun hinta 25 €.

Tapahtuman Facebook-sivu:https://m.facebook.com/events/2778946438823644

Kuuntele Ninni Poijärvi - Joulu-albumi Spotifyssa: https://spoti.fi/2pGmoF8 Kappale Oi Jouluyö Youtubessa: https://youtu.be/7RXnenlBf04

www.facebook.com/ninnipoijarviofficial
www.facebook.com/tommikalenius