Torstai 21.11.2019
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Jos ei olisi ollut kirjastoja?Jos ei olisi ollut kirjastoja?

Jos ei olisi ollut kirjastoja?

11.11.2019 Juttuvinkki / Heikki Luoma / Kyyjärven mediamyllärit ry AT

Tuo kysymys on usein tullut mieleeni, kun olen ajatellut miten suuri merkitys Kyyjärven kirjastoilla oli oman elämäni suunnalle. Ensin pienen koulukirjaston, myöhemmin kantakirjaston merkitys.

Tuosta aiheesta puhuin n. 35 vuotta maailmalle lähtöni jälkeen Kyyjärven kirjastossa, samalla kun luovutin esikoisromaanini "Surman suon" tekijänkappaleen kirjaston käyttöön. Samasta aiheesta puhuin kolmisen vuotta myöhemmin Lahden kulttuurilautakunnan puheenjohtajana eräässä yleisötilaisuudessa.

Lahteen oli joitakin vuosia aiemmin valmistunut uusi ja loistelias kaupunginkirjasto. Lopultakin, sillä kaupungin puolueet ja poliitikot olivat vääntäneet parin vuosikymmenen verran aiheesta: Tarvitaanko Lahteen uusi pääkirjasto? Ja siinä ohessa oli väännetty jopa siitä, tarvitaanko Suomessa enää koko kirjastolaitosta.

Olin jo Lahden kirjastolautakunnassa ollessani huomannut miten hatarat tiedot jopa johtavilla virkamiehillä ja luottamusmiesjohdolla oli kirjastojen kävijämääristä ja niistä ilmaispalveluista joita kirjastot jo silloin tarjosivat. Eräskin nuivasti kirjastolaitokseen suhtautuva paikallispoliitikko kertoi käyneensä muutaman kerran pääkirjastossa, eikä siellä kuulemma ollut silloin kuin muutama lainaaja. Noin harhaanjohtava voi olla ihmisen satunnainen omakohtainen havainto ja sen tulkinta. Kuitenkin kaupunginkirjaston kävijämäärät liikkuivat sinäkin vuonna monissa sadoissa tuhansissa.

Mutta tarkoitukseni oli tässä kirjoituksessani puhua esimerkin omaisesti kirjastojen merkityksestä itselleni. Olinhan melko tyypillinen tapaus 1940 luvulla syntyneiden maaseudun nuorten joukossa: Lapsuus ja nuoruus ns. sekatöissä maaseudulla, sitten pakkolähtö etelään sen ihmisvirran mukana, joka myöhemmin sain nimen "Suuri muutto."

Kyyjärvellä oli lapsuusvuosinani myös kirjakauppa, mutta mieleenikään ei tullut että sieltä olisi voinut ostaa jonkun uuden kirjan. Siihen oli yksinkertainen syy: Ei ollut rahaa ostaa, ja toiseksi: Miksi ostaa, kun koulun kirjastosta sai kerran viikossa lainata yhden romaanin aivan ilmaiseksi. Kantakirjasto toimi siihen aikaan koululla, ja koululaisille annetusta jyrkästä kiellosta huolimatta kävin siellä lainaamassa isoveljen kirjastokortilla. Se ilo loppui siihen, kun johtajaopettaja "Hemppa" Pennanen yllätti minut eräänä iltana eteisessä kirjanippu kainalossa ja piti vakavan puhuttelun aiheesta: "Mitä minnoon sanonna siitä lainaamisesta?"

Aikuisten kirjoissa oli siten kielletyn hedelmän maku, ja se ei suinkaan vähentänyt mielenkiintoani kirjoihin, vaan juuri päinvastoin.

Noihin aikoihin saattoi mieleeni tulla ensimmäisen kerran ajatus, että voisinko minäkin joskus kirjoittaa romaanin? Aiheesta, tai aiheista ei ole jäänyt mitään mielikuvaa, mutta luultavasti joku poikien seikkailukirja oli mielessä. Olihan Otto Talasmokin saanut erään kirjoituskilpailun jälkeen julki poikakirjan nimeltään "Vanhan merimiesarkun salaisuus."

Kun 1964 syksyllä lähdettiin veli-Kaarlon kanssa työnhakuun, ei meillä ollut sen parempaa sunnitelmaa kuin se, että niin pitkälle mennään etelään päin, että töitä löytyy. Niitä löytyi Lahdesta. Pian selvisi myös se, että siellä oli suurehko pääkirjasto ja useita pieniä sivukirjastoja. Lainauskortin sai viidellä markalla. Lainasin nipun kirjoja, mutta Enso-Gutzeitin ensimmäistä tiliä vartoessa loppuivat rahat ja kun syötäväkin oli, niin luovutin korttini takaisin samaan hintaan. Muistan kirjastovirkailijan moniselitteisen ilmeen kun esitin asiani. Saatoin ehkä olla ensimmäinen lahtelainen joka vaihtoi kirjastokorttinsa ns. leipään. Kuitenkin karaisin luontoni ja lunastin ensimmäisestä tilistäni samasta kirjastosta uuden lainauskortin.

Millaiseksi sisäinen maailmani olisi muotoutunut ilman kirjojen vaikutusta? Kirjastojen ansiosta saatoin hankkia luettavakseni oman maamme ja myös muun maailman suurten kertojien teoksia. Omin varoin hankittuna teosvalikoima olisi jäänyt monin verroin suppeammaksi. Monien kirjailijoiden elämäkerrat opettivat näkemään, että oli olemassa taiteenlaji, jossa saattoi menestyä omilla luonnonlahjoillaan, ilman tutkintoja ja oppiarvoja. Kirjailija itse luo oman kielensä, sillä sitä ei kukaan muu pysty hänelle opettamaan. Kirjoittamisesta tuli minulle ammatti, arvostettukin ammatti, jossa saatoin toteuttaa ominta itseäni. Kirjoittamisen löydettyäni tajusin että siinä olivat täydessä hyötykäytössä kaikki ne henkiset ominaisuuteni, joista ei tavallisessa arkielämässä näyttänyt olevan mitään hyötyä. Pikemminkin päinvastoin.
Uskallan sanoa, että ilman kirjoja kirjastoja en olisi jo varhain saanut elämälleni suuntaa, joka edelleen kantaa ja vie eteenpäin.
Hyvinkin luultavaa on, että tänäkin päivänä Kyyjärvellä on kasvamassa kirjojen maailman löytäneitä lapsia ja nuoria, jotka joskus tulevat muistelemaan tutun kirjaston merkitystä oman elämänsä suunnalle.

Toivotan kaikkea hyvää synnyinkuntani kirjastolle ja sen osaavalle henkilökunnalle.

(ps. Kuvassa Heikki Luoma Kyyjärven markkinoilla kesällä 2007 mukanaan melkoinen joukko veli- ja siskokultia Kuusniemeltä)