Torstai 21.11.2019
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Tervaniemestä Nopolan joelleTervaniemestä Nopolan joelle

Tervaniemestä Nopolan joelle

1.11.2019 Kyyjärven Mediamyllärit ry. Taisto Kotka / Veikko Huumarkangas

Minua on aina askarruttanut sellainen asia, että miksi joku paikka tunnetaan tilan nimellä ja joku toinen taas asukkaan sukunimen mukaan. Ajattelin käydä ilmiötä läpi tutun lapsuusajan kyläosan kautta, joka ilmenee tuosta otsikosta. Mielikuvat ovat ennen nykyisen suuren valtatie 13:sta valmistumista. Silloin tuo kyseinen valtatie oli vain hiekkatie kylän läpi Kivinevalle ja siitä edelleen Leppäahon ja Ähtyrinpuron tiehaarojen ohi Oikarille. Niinpä myös pienten Salmelan tien, Kauniston tien ja Torpanmäen tien (nyk. Leirintäalueen tien) varsilla oli paljon mieliinjäänyttä kylän elämää. Suuri osa tarinan henkilöistä on jo edesmenneitä ja myös talojen mahdolliset tuonjälkeiset omistajat ovat suurelta osin minulle tuntemattomia. Kuitenkin on ihan hyödyllistä tietää mistä nykypäivään on tultu. Tarinan "höystöt" ovat osin omia kokemuksia, osin kylän "isojen poikien" tai aikuisten miesten kertomia.

 

Osa 1. Tervaniemessä olivat Salmelantien kaukaisimmat asumukset. Siellä oli kolme taloa; Kantasen parin huoneen talo, jossa asui koulukaverini Vesa äitinsä Helmin kanssa. Sitten oli Turpeinen (nyk. Noponen)  ja Huttunen, josta ovat kotoisin mm. kuulut musiikin taitajaveljekset Veikko ja Raimo Tervanen. Sitten on muutaman sadan metrin matka seuraavaan; Pellonpäähän (Pölkki). Sieltäkin löytyy koulukaveri, Tatu. Vaikka sieltä oli kirkolle ja kouluun melkoinen matka niin jotenkin he vain kaikkina vuodenaikoina kouluun tulivat, mitään taksikyytejä ei silloin vielä tunnettu. Tuohon liittyen pari muistikuvaa. Pellonpään isäntä Onni oli sellainen kuivan huumorin taitaja. Metsätöissä lauantaina puoliskahveilla Onni pyöritteli kuivaa pullapalaa, pisti sitten paperiin ja reppuun ja sanoi että "pittää viiä kottiin jos sattuu pyhänä käymään vieraita". Toinen muistikuva sijoittuu nykyisen Mikojanin linnan kentän vaiheille tien viereen. Siinä oli Rintalan Kallen autotalli. Minä, Tatu ja Vesa änkäydyttiin sinne kuorma-auton hyttiin. Varmaan virta-avaimet olivat paikallaan, koska yhtä-äkkiä seutua halkoi kauas kuuluva yhtäjaksoinen ääni. Kalle ryntäsi autolle ja lukuisien kirosanojen voimalla hääti meidät autosta. Tietysti säikähdimme, mutta onneksi Vesa sai hökäistyä: "En minä tyytyttänyt, Tatu tyytytti."

Pellonpään jälkeen tulee Kiviniemi (Kemppainen, myöh. Vikman). Sen jälkeen Rauhala (Honkonen) ja sitten Salmela (Kainu). Salmelassa olin paljon "päiväläisenä" sesonkiaikoina, kuten perunannostossa ja puimisaikaan. Siellä oli myös seudun ensimmäisiä ns. kotitarvemyllyjä, joilla voitiin jauhaa jauhoja eläimille. Normaalit leipomisjauhot jauhatettiin Kimingillä Ruukin myllyssä, jonne usein matkattiin hevospelillä kokopäiväreissulle. Salmelasta on kaunis kesäpäivän muisto. Silloin vietettiin Martta-tyttären ja Olli Aaltosen häitä. Vihkiminen tapahtui siinä pihapiirissä koivujen katveessa, mahtoivatkohan olla peräti juhannushäät, sitä en muista. Kuitenkin kaunis tapahtuma. Varmaan kaikki lähinaapurit oli kutsuttu, koska paikalla olin.

Sitten vielä ennen valtatietä on Syrjälä (Eteläkari). Pieni parin huoneen talo, jonka kohdalla tien toisella puolella oli kapea ja korkea punainen lautarakennelma - muuntaja. Syrjälän lähellä oli Salmelan peltojen tuntumassa suuri lähde, joka ei jäätynyt talvellakaan. Se oli seudun talojen pelastus kun kaivot pakkastalvina kuivuivat. Vesikelkalla haettiin siitä vedet jokapäivisiin tarpeisiin. Astioina yleensä saavit, joskus myöhemmin myös tonkat. Jossain vaiheessa lähteestä vedettiin vesijohto Salmelaan jolloin talon käyttövesi saatiin sieltä. Syrjälän naapuriin, lähelle valtatietä rakennettiin vielä rintamamiestyylinen talo, jossa asuivat ainakin Kotaset ja Muhoset.