Torstai 12.12.2019
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Kyyjärven mediamyllärit ry:n syyskokousKyyjärven mediamyllärit ry:n syyskokous

Kyyjärven mediamyllärit ry:n syyskokous

7.12.2019 Kyyjärven mediamyllärit ry / Aaro Toppinen

Tuttuun tapaan Kyyjärven mediamyllärit ry:n syyskokous järjestetään joulukuussa ja nimensä mukaisesti varsin syksyisissä tunnelmissa, sillä säätiedotus lupaa vesisadetta ja paria kolmea lämpöastetta. Syyskokous pidetään torstaina 12.12.2019 klo 19.00 myllyllä - ja kuten kuvasta näkyy - tällä hetkellä ehkä yhdessä Kyyjärven kyläraitin hienoimmista rakennuksista. Sen verran onnistunut tuo syksyn ulkoremontti oli.

Kuvasta huomaa helposti myös sen, että mylläreillä on eniten neliöitä kiinteistössä. Yhtiö- ja rahoitusvastikkeet ovat sen mukaiset ja niinpä ulkoremontin kustannuksistakin taitaa lähes 1/4 tulla mylläreiden maksettavaksi. Vastuut hoidetaan rahoitusvastikkeella.

Hallituksen hyväksymä ja syyskokoukselle esiteltävä vuoden 2020 talousarvio lähentelee "vanhassa rahassa" lähes miljoonaa ollen noin 140.000 €:a. Melkoinen satsaus kolmannen sektorin toimijalta yhteisöllisyyden vahvistamiseen, eikö vaan?
Talousarvion ennätyskorkea loppusumma ei kuitenkaan johdu edellä mainitusta remontista vaan monesta muustakin seikasta. Yksi niistä on Nopola Newsin taustajärjestelmän - Basen - tuen loppuminen näillä näkymin ehkä jo ensi vuoden lopussa. Valu Digital Oy:ltä on jatkossa saatavissa vain ns. open source -pohjaisia räätälöityjä ratkaisuja. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Nopola News 3.0-version suunnitteleminen tulee käynnistää heti alkuvuodesta ja tottahan se on, että Nopolan ulkoasu ja vuodelta 2013 oleva rakenne kaipaa uudistusta. Sisällöntuotanto pitää myös tuoda 2030-luvulle ja myös siten, että laajentumismahdollisuudet on huomioitu. Yhdistyksen hallitus on päättänyt kutsua kunnan, seurakuntien, yritysten ja yhteisöjen edustajat yhteiseen palaveriin tammikuussa 2020. Vähän samanlaiseen joka järjestettiin 22.2.2005 jolloin Nopola sai alkunsa. Kutsu tilaisuuteen lähetetään myöhemmin. Kyse on isosta asiasta, sillä yksi vaihtoehto on tietenkin myös "töpselin" vetäminen irti seinästä. Talousarviossa ei ole huomioitu mahdollisia rahoitusavustuksia, mikäli niitä on jostain luvassa. Ulkopuolinen rahoitus tietenkin helpottaa tilannetta.

Oman merkittävän lisäkulunsa aiheuttaa Paletin aulaan vuokrattu iso LED-screen - toivottavasti se tuo myös kaivattuja lisätuloja. Huomasimme heti alussa mitä hienoja uusia mahdollisuuksia uudentyyppisessä digitaalisessa näkyvyydessä on mahdollista tarjota ja kokeilla. Niille nykyisille Nopola Newsin yhteistyökumppaneille, jotka jatkavat mukana vuonna 2020, tehdään huipputarjous  myös screenille koko vuodelle. Otamme pikapuolin yhteyttä, mutta voit kysellä etukäteen ja varmistaa näkyvyytesi jo joulusesongin ajaksi.

Tulevassa syyskokouksessa on kuitenkin esillä vasta vain sääntöjen määräämät asiat eli talousarvion ja toimintasuunnitelman käsittely sekä hallituksen erovuorossa olevien jäsenten valinta.

Tervetuloa syyskokoukseen, kahvia ja pullaa on tarjolla!

    Aihealueen yhteistyöyritykset

    Tulostekniikka
    Betset
    Rakennuspalvelu Lautanen
    Kodin Kattoturva Oy
    Veikon Katsastusasema Oy
    LVIMore Oy
    Yrityspalvelu Paju
    Soinin saneeraus
    Sigma Trukit Oy
    PJM Monituotanto Oy
    Metallisorvaamo Patovisti
    Kyyjärven Lämpö Oy
    Millespakka OY
    Sale Kyyjärvi
    OH-asennus Osmo Huhtala
    Mediatili
    Sähköveijarit
    Töpseli ja roikka
    Juha Eteläkari