Torstai 12.12.2019
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Työ etsii tekijäänsä -hanke on käynnistynyt Työ etsii tekijäänsä -hanke on käynnistynyt

Työ etsii tekijäänsä -hanke on käynnistynyt

1.12.2019 Kyyjärven Mediamyllärit ry. Juttuvinkki / Veikko Huumarkangas

Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy:n hallinnoima, seitsemän kunnan yhteinen aluemarkkinointihanke on käynnistynyt ja marraskuun alussa projektipäällikkönä on aloittanut Maria Yli-Sikkilä. Hankkeessa kunnista ovat mukana Alajärvi, Vimpeli, Soini, Lappajärvi, Evijärvi, Kyyjärvi ja Perho.

Hanke on syntynyt alueen kärkiyritysten työvoiman tarpeesta. Toimenpiteiden avulla pyritään näyttäytymään kilpailukykyisenä ja kiinnostavana alueena asukkaille ja alueelle muuttoa harkitseville uusille asukkaille sekä sellaisille, jotka eivät tiedä alueesta. Hankkeen avulla tuetaan paikallisen elinkeinorakenteen kestävää kehitystä ja viestitään alueesta vetovoimaisena mahdollisuutena asua, työskennellä ja elää.

Hankkeen budjetti on noin 130 000 ja se saa päärahoituksen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.  Hanke toimii neljän eri Leader-toimintaryhmän alueella ja sen kesto on kaksi vuotta.

Hankkeen etenemistä pääsee seuraamaan muun muassa Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy:n verkkosivulta www.jpyp.fi sekä hankkeen omilta Facebook-sivuilta: Työ etsii tekijäänsä -hanke.

Lisätietoja:

Maria Yli-Sikkilä, projektipäällikkö

maria.yli-sikkila@jpyp.fi

p. 040 637 7701

 

Yhteystiedot:

Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy

Työ etsii tekijäänsä -hanke

Hoiskontie 25, 62900 Alajärvi

www.jpyp.fi

http://www.jpyp.fi/hanketoiminta/tyo_etsii_tekijaansa/