Lauantai 25.01.2020
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Tervaniemestä Nopolan joelleTervaniemestä Nopolan joelle

Tervaniemestä Nopolan joelle

1.1.2020 Kyyjärven Mediamyllärit ry. Taisto Kotka / Veikko Huumarkangas

Minua on aina askarruttanut sellainen asia, että miksi joku paikka tunnetaan tilan nimellä ja joku toinen taas asukkaan sukunimen mukaan. Ajattelin käydä ilmiötä läpi tutun lapsuusajan kyläosan kautta, joka ilmenee tuosta otsikosta. Mielikuvat ovat ennen nykyisen suuren valtatie 13:sta valmistumista. Silloin tuo kyseinen valtatie oli vain hiekkatie kylän läpi Kivinevalle ja siitä edelleen Leppäahon ja Ähtyrinpuron tiehaarojen ohi Oikarille. Niinpä myös pienten Salmelan tien, Kauniston tien ja Torpanmäen tien (nyk. Leirintäalueen tien) varsilla oli paljon mieliinjäänyttä kylän elämää. Suuri osa tarinan henkilöistä on jo edesmenneitä ja myös talojen mahdolliset tuonjälkeiset omistajat ovat suurelta osin minulle tuntemattomia. Kuitenkin on ihan hyödyllistä tietää mistä nykypäivään on tultu. Tarinan "höystöt" ovat osin omia kokemuksia, osin kylän "isojen poikien" tai aikuisten miesten kertomia.

Osa 3. Jatketaan valtatien vasenta puolta kohti keskustan risteystä. Taloja on harvakseltaan, joten milteipä harpotaan. Lähes Mutkalaa vastapäätä on Linjala (Kotka)), lapsuuskotini. Nimi juontuu siitä että aitan takaa menee sen aikuisten suurtilojen Honkalehdon ja Kainujen maiden raja. Se alkaa kaukaa nykyisen pikitien takaisilta nevoilta ja päätyy jonnekin Kalliorannan seutuville. Sitten Kivelä (Aksela), mm. Arvi ja Kaisa Lehtolan sodanjälkeisten vuosien koti, kunnes Arvi rakensi oman talonsa Koivikon.

Seuraavat asuinrakennukset ovat Ala-Sivula (Kotka) ja Ylä-Sivula (Kotka). Ylä-Sivulan navettarakennus ansaitsee muutaman huomion. Se on seutukunnallinen harvinaisuus, sillä sen runko-osa tehtiin silloin uudella "liukuvalu" menetelmällä. Siinä teräksisiä muotteja täytettiin ja siirreltiin varvi kerrallaan. Mahdettiinkohan siinä yrittää jäljitellä jollain tapaa mahtimaakuntien kivinavetoita? Mihinkään suureen suosioon tuo menetelmä ei kuitenkaan koskaan noussut. Alempana oli sodan ajan ja jälkivuosien Kotkan suvun päätalo Kankaanpää, jota nykyään isännöi Reinon poika Pertti. Talojen välissä oli silloin tavallinen "vinttikaivo". Pitkä riuku puu- tai läkkipeltisankoineen  laskeutui kaivoon ja nousi täytenä painotetun pitkän vipuvarren nostamana. Kun kaivoon katsoi, se oli puukehyksinen. Vasta myöhemmin betoniset kaivonrenkaat, veivi, tukki ja ketjut sankoineen korvasivat tuon kauan eläneen mallin. Sellaiset ilmestyivät myös Sivulan ja Kankaanpään pihapiireihin ja vinttikaivosta otettiin vedet vain viereiseen pieneen savusaunaan, joka lämpeni ainakin heinänteko- ja puintipäivien päätteeksi. Kaivon paikan katsoja oli arvostettu henkilö, tuo varpu kun ei jokaisella vesisuonen päällä taipunutkaan.

Sitten seuraa Sorsanen ja Hiljala (Lehtola) jonka jälkeen on laajoja peltoaukeita, kunnes tulee Purola (Honkanen). Lintupuron uoma jakaa pihan kahteen osaan ja ulkorakennuksille pitää mennä pienen puusillan yli. Myös pieni saunarakennus on puron partaalla. Naapuri on Viertola (Ruuska). Lintupuro alittaa valtatien ja sen jälkeen on laaja peltoaukea jonka keskellä on Eino Kainun talo. Keskustassa sillä puolen on Löytönen, rouva Anna piti kenkäkauppaa ja Taito oli  yksi kylän viidestä taksista. Vieressä Taipaleen kauppa ja Ilola (Lahtinen) siellä saattoivat mm. muutamat sivukylien rippikoululaiset saada majapaikan koulunsa ajaksi.

Palataanpa takaisin Mutkalaan ja jatketaan kohti keskustaa tien oikeaa puolta. Ensin on Kylliäinen, (myöh. Honkalehto). Sitten Rintala, Aumanen, ja Kauranen (pieni yksihuoneinen Leenan mökki). Viljamakasiinin jälkeen tulee Onni Honkasen talo. Onni oli urheilumyönteinen ja antoi meidän naapurin kollien katsoa vaikkapa Ingemar Johanssonin MM-nyrkkeilyottelun kello neljä aamuyöllä. Sitten tulee Honkalehto, Kestikievari. Vanha tarina väittää että se on aikanaan sahattu keskeä poikki ja toinen osa on alempana pääty tielle päin sijaitseva Matintupa. Veljesten riitaisat välit oli syynä tällaiseen ratkaisuun. Vanhusten ohella siellä asui heidän kaksi tytärtään. Talon toisessa päässä asui Jussi ja Esteri Honkanen lastensa Auliksen ja Ailan kanssa.

Jussi sanoi aikanaan asian jota olen usein miettinyt. Siihen aikaan isiemme ikäiset löysivät kumppaninsa yleensä hyvinkin läheltä, enimmillään polkupyörämatkan päästä. Jussi sanoi että hän on ottanut vieraan akan "harvoin sen vieraanpaa otetaankaan". Esteri oli Alajärveltä, Paalijäven kylästä. Minunkin isäni muut sisarukset sopivat tähän "yleiskaavaan", vain isä nai karjalaisen evakkotytön, Kertun. Muutama muukin kyyjärveläismies heistä kumppaninsa löysi. Vasta me sodan aikana tai sen jälkeen syntyneet "laajensimme" reviiriä kun taksimatkat eri pitäjien tanssipaikoille alkoivat olla mahdollisia. Soini, Karstula, Alajärvi, Vimpeli ja Perho (Möttönen) tulivat monelle meistä tutuiksi ja kumppani löytyi noista pitäjistä.

Taisto Kotka