Maanantai 26.10.2020
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Tervaniemestä Nopolan joelleTervaniemestä Nopolan joelle

Tervaniemestä Nopolan joelle

1.2.2020 Kyyjärven Mediamyllärit ry. Taisto Kotka / Veikko Huumarkangas

Minua on aina askarruttanut sellainen asia, että miksi joku paikka tunnetaan tilan nimellä ja joku toinen taas asukkaan sukunimen mukaan. Ajattelin käydä ilmiötä läpi tutun lapsuusajan kyläosan kautta, joka ilmenee tuosta otsikosta. Mielikuvat ovat ennen nykyisen suuren valtatie 13:sta valmistumista. Silloin tuo kyseinen valtatie oli vain hiekkatie kylän läpi Kivinevalle ja siitä edelleen Leppäahon ja Ähtyrinpuron tiehaarojen ohi Oikarille. Niinpä myös pienten Salmelan tien, Kauniston tien ja Torpanmäen tien (nyk. Leirintäalueen tien) varsilla oli paljon mieliinjäänyttä kylän elämää. Suuri osa tarinan henkilöistä on jo edesmenneitä ja myös talojen mahdolliset tuonjälkeiset omistajat ovat suurelta osin minulle tuntemattomia. Kuitenkin on ihan hyödyllistä tietää mistä nykypäivään on tultu. Tarinan "höystöt" ovat osin omia kokemuksia, osin kylän "isojen poikien" tai aikuisten miesten kertomia.

Osa 4. Palataanpa vielä takaisin Honkalehdon pihapiiriin. Sen aitan tarina on kerrottu kevään Peräopohdintaa -osassa. Aitan takana oli kedolle tasailtu lentopallokenttä, jossa monen ikäiset illoin ja viikonloppuisin pelasivat. Matintuvan pihassa oli harmaa aitta. Se oli meille aikuisuutta vasta aloitteleville kiinnostuksen paikka. Varsinkin kun kaikenlaisia tarinoita siihen liittyi. Nukkuivathan siskokset kesäisin siellä ja riiustelua harrastettiin silloinkin.

Kylän pojilla oli pulma. Kotasen Niilo, joka koulussa ilmoitti nimekseen Niilo Paljas Kotanen, ei päässyt koskaan ns. naisiin. Asialle piti tehdä jotain. Supliikkimiehenä tunnettu Viisalan Eero pantiin asialle. Hän meni siskosten juttusille ja sanoi että hänelle tulee vieras Ruotsista. Voisivatko he tulla iltapimeällä aitalle? Tottakai! Asia sovittiin ja pojat koputtelivat pimeän tultua sisälle aittaan. Tietysti aitan takana oli "kuunteluoppilaiden" joukko. Ei mennyt varttiakaan kun aitasta kuului hirmuinen rääkäisy: "Herran Jeesus, Eevertin Niiloko sinä ootkin!" Sitten paukkuivat ovet ja kaksikko paineli juoksujalkaa kylälle päin. Tuo kuunteluoppilaiden joukko "päivysti" syysiltoina aktiivisesti aitan tietämillä. Jos aitalle ilmestyi outo pyörä, niin joukko kiskoi sen puuhun, paljasti minulle yksi kuuntelijoiden vakiojäsen.

Lasten kasvatus nojasi tuohon aikaan väittämään: "Ken vitsaa säästää hän vihaa lastaan." Kuuliaisia oltiin. Aulis kävi usein Eemelin puolella ja puheessaan sinutteli kaikkia, myös vanhoja ihmisiä. Vanhaemäntä valisti Aulista että vanhoja ihmisiä pitää sanoa teiks. Jollain kertaa vanhaemäntä tuli puunhausta rantteelta räntäsateen kastuttamin vaattein. Istui sitten takkakivelle tulen loimuun, höyry alkoi nousta paksusta hameesta. Aulis oli tilanteen tasalla ja parahti: "Teiks persies pallaa!"

Mutta jätetään Honkalehto ja lähdetään eteenpäin. Parinsadan metrin päässä on Hankaniemi(?) vasta valmistunut muualta tulleiden talo. Peltoaukea (Panttilan pellot) jonka keskellä koköttää kookas lato. Sitten tien vieressä Välilä (Nieminen, myöh. Muhonen), parisataa metriä ja Hiekan Leenan kahden huoneen keltainen talo. Ihan naapurissa Koivikko (Lehtola), serkkujeni koti, jossa Teuvon kanssa aina joulun jälkeen opiskeltiin ahkerasti tuoreinta Mitä Missä Milloin -kirjaa, vakiojoululahjaa. Sata metriä ja Lehtolan vanha päärakennus tien vieressä syreenipensaiden takana. Vanhaisäntä Kalle piirtyy mieleen tervatulla puuveneellä uistelevana leppoisana ihmisenä. Suurta kahdeksan kiloista haukeakin kerran kylillä ihmeteltiin.

Ennen Lintupuroa on vielä Kemppainen. Sitten tuleekin jo muutaman sadan metrin päässä Vallila (Lintulahti). Paikan nimi juontaa arvatenkin vieressä olevasta Suomen sodan aikaisesta vallihaudasta. Lintulahden taistelu on yksi Vänrikki Stålin tarinoiden kohde. "Lintulahteen tultuaan olkikuvon pyysi vaan..." Siis Otto von Fieandt. Vallilan veljekset Esa ja Kyösti ovat aina läheisinä muistoissa monenkinlaisten tapahtumien ja harrastusten kautta. Ennen risteystä on vielä Aulis Pölkin kauppa. Baareineen ja matkahuotoineen eräänlainen risteyksen ydinpaikka. "Kun kylä pelkäsi" syyskuun tarinassa näistä on enemmän.

Puikataan vielä takaoikealle ja mennään Lintulahden pääpaikalle, järvikunnaalle, siis nykyään kunnallisneuvos Tapio Lintulahden kotitilalle. Pellot viettävät suhteellisen jyrkästi kohti rantaa. Talvisaikaan siitä kulki latumme koululle ja aamuisin nousu oli tiukka, mutta antoi vaivan moninverroin takaisin palatessa hurjan vauhdin muodossa. Rinne oli myös laskiaisena yleinen kohtauspaikka. Kesäisin olin joskus päiväläisenä myös heillä. Aamulla syötiin tukevasti oikea ruoka. Kerran muistan kummastelleeni kun Tapio syötyään otti ja nuoli lautasen. Kaikkihan me tiedämme että siellähän se ruuan maukkain osa piilee. Mietin vain että Tapion uralla on taatusti ollut hyvinkin arvokkaita päivällis- ja lounastapahtumia. Mahtoikohan niissä tuo kotoinen veikeä tapa tulla mieleen...?