Keskiviikko 08.07.2020
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Esa Oksa
Esittelyssä Linja-Autoliikenne Esa OksaEsittelyssä Linja-Autoliikenne Esa Oksa

Esittelyssä Linja-Autoliikenne Esa Oksa

9.3.2020 Kyyjärven kunta / elinkeinokoordinaattori Anu Oksanen

 

1. Kertoisitko itsestäsi ja yrityksestäsi.

Olen Esa Oksa ja olen syntynyt Kyyjärvellä. Nuorena olin pariin otteeseen töissä Ruotsissa, mutta palasin sieltä Kyyjärvelle jatkamaan isäni kuljetusliikettä. Itse yritys on perustettu vuonna -63 ja alkuaikoina yritys hoiti kuorma-auto- ja koululaisliikennettä. Viihdyin Ruotsissa, mutta koin, että velvollisuuteni on jatkaa perheyritystä. Minulla oli myös palo kuljetusalalle ja työskentelemään ihmisten parissa. Kävin linja-autonkuljettajakurssin Jalasjärvellä ja siitä se sitten lähti.

 

2. Miten sinusta tuli yrittäjä?

Isäni perustama yritys siirtyi minun nimiini vuonna -79 ja toiminta laajeni, kun ostimme Rajamaan Liikenteen 80-luvun alussa. Tuolloin teimme paljon reissuja Ruotsiin - laivaristeilyitä Vaasasta Umeåån ja Sundsvalliin. 90-luvun ja Viron itsenäistymisen myötä alkoivat puolestaan Viron bussimatkat. Tällä hetkellä teemme omatuotantomatkoja mm. Viron kylpylöihin sekä ajamme tilausmatkoja kotimaassa ja Pohjoismaissa. Linja-autoliikenne Esa Oksalla on voimassa oleva matkanjärjestäjän lupa ja laaja yhteistyökumppaneiden verkosto. Olemme tehneet pitkään yhteistyötä mm. Alajärven Matkatoimiston kanssa.

 

3. Mitä olet oppinut yrittäjänä?

Yrittäjyys on pitkäjänteistä hommaa. Työtä on tehtävä laadukkaasti ja asiakasta kuunnellen. Silloin on mahdollisuus luoda pitkäkestoisia asiakassuhteita. Esimerkiksi itse olen kuljettanut samaa ryhmää jo 30-vuodenajan erilaisiin matkaseikkailuihin. Yrittäjäelämä ei ole helppoa ja kantapään kautta joutuu oppimaan monia asioita. Hyviä puolia on vapaus ja mahdollisuus valita omia työaikojaan. On mukavaa olla myös oman itsensä pomo. Tässä ammatissa näkee myös asiakkaiden kanssa paikkoja, joissa ei tulisi koskaan muuten käytyä!

 

4. Mitä vinkkejä antaisit yrittäjäksi haluaville!

Yrittäjäksi aikovalla tulee olla aito kiinnostus alasta, jolle aikoo yrittäjäksi. Alan koulutus tulee olla myös. Yrittäjyyden oppiminen on jo oma haasteensa, joten itse toimialan tulee olla hyvin hallussa. Yrittäjyyden miettimistä yhtenä aitona työllistämisvaihtoehtona kannattaa aina harkita. Yritteliäisyys on itsessään asenne!