Perjantai 07.08.2020
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Soittokierros on saatu päätökseen 23.4.Soittokierros on saatu päätökseen 23.4.

Soittokierros on saatu päätökseen 23.4.

1.5.2020 Kyyjärven kunta / Maarit Ohranen

Kyyjärven kunnasta on otettu yhteyttä ikänsä puolesta riskiryhmään kuuluviin. Soittokierroksen aikana nousi esille kolme asiaa ylitse muiden: kiitollisuus huolenpidosta, pienen paikkakunnan tiivis yhteisöllisyys ja NopolaNewsin merkitys tiedonlähteenä.

Kunnasta on otettu yhteyttä vanhusväestöön, mikäli he eivät ole Saarikan palveluiden asiakkaina ja kyseltiin heidän pärjäämistään poikkeusolojen vallitessa. Yhteydenottojen tarkoituksena oli varmistaa asukkaiden hyvinvointi sekä selvittää heidän kauppa-asiointi tai muut palvelutarpeensa.  

Yhteydenotto tapahtui puhelimitse. Soittokierros aloitettiin yli 81-vuotiaista 6.4.2020 ja sitten jatkettiin yli 70-vuotiaisiin. Aivan kaikkia emme onnistuneet tavoittamaan puhelimitse. Heille postitimme asian tiimoilta tiedotteen.

Soittokierros sai varsin kiitollisen vastaanoton. Vaikka monella oli naapurien, tuttujen tai sukulaisten apua saatavilla, niin kunnan huolenpito koettiin tärkeänä asiana. Puhelun aikana kerroimme saatavilla olevista palveluista, kunkin asiakkaan tilanteen mukaan. Tässä tiedotuksessa oli suurena apuna NopolaNews, jota moni seuraa säännöllisesti. Numeroita ei tarvinnut ottaa kynällä ja paperilla ylös, kun ne löytyvät NopolaNewsin artikkelista "Korona-aikainen ikääntyneiden neuvontanumero". Tuo kyseinen artikkeli on ollut lukittuna verkkolehtemme oikeaan yläkulmaan, jotta tiedot löytyvät helposti. Ja sitä päivitämme myös jatkossa. Kiitos NopolaNews!

Allekirjoittaneen lisäksi soittokierrokseen osallistui Katja Lauronen (os. Hietikko) varhaiskasvatuksesta. Tahdomme kiittää kuntalaisia antoisista juttutuokioista! Olemme molemmat mukana myös "puheluringissä", vastaamassa korona-aikaiseen palvelunumeroon, 044 459 7060. (Vastausvuoroja tulee olemaan myös muilla kunnan työntekijöillä.)

Kuten yhteisöllisyyteen kuuluu, saimme myös viestejä välitettäväksi eteenpäin. Kuntalaiset olivat huolissaan NopolaNewsin tulevaisuudesta. Vahva toive oli, että NopolaNews olisi myös jatkossa palvelemassa kuntalaisia. Ja toinen toive koski Salen palveluja nyt korona-aikana. Kuntalaiset toivoivat Salelta "kauppakassi-palvelua". Tarkoittaen sitä, että kauppaan voisi jättää ruokatilauksen, jonka Salen työntekijät keräisivät valmiiksi ja kassi olisi sitten valmiina noudettavaksi. Toiveet on välitetty eteenpäin. Pidetään peukut pystyssä, että molemmat toiveet toteutuvat!

Aurinkoisia kevätpäiviä toivotellen,
Kyyjärven kunta, Maarit Ohranen