Maanantai 21.09.2020
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Hyvä renkiHyvä renki

Hyvä renki

3.6.2020 Kyyjärven mediamyllärit ry / Tuulikki Rauma / AT

"Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä", sannoo sananlasku.

Siinä on kyllä vinha perä ja minusta tuo viisaus passaa monneen nykyaikaseenkin keksintöön. Valakea tekköö pahhaa jäläkeä ku se pääsöö vallanmetälle. Onhan nuita palanu kokonaisia kaupunkia ja mehtiä ja ihimishenkiä on menetetty ku se on päässy isännöimään. Jopa hirvi on palanu poroks!

Tulitikkulaatikko pikkulapsen käsissä on arvaamaton yhistelmä. Lapsuuvesta muistan, että valakean teko oli kersolta ankarasti kielletty. Tulitikut säilytettiin mahollisimman korkealla pois lasten ulottuvilta. Joskus, ku tikkuaski oli vahingossa jääny pöyvvälle, piti het pikkusen kokkeilla mitä tapahtuu ku vähän tikulla raapasoo askin kylykeä.

Muistan, ku isä kerran esitti meille kersolle olevasa joku vakiiri eli taikuri. Olin viijjen vanha sillon. Oltiin heinäpellolla ja pijettiin taukoa, juotiin kahavia. Kasteluakin oli, äitin leipomaa tuoretta nisukukkoa. Isällähän oli het hirveän karvaset käsvarret. Siinä istuttiin kaikessa rauhassa, ni eikö tämä kurillaan raapassu tulitikun ja tuikkas ne tuuheat käsvarskarvat palamaan. Minä säikähin het niin hirveästi, että henki salapautu. Kyllähän se taitavasti pyyhkäs valakean sammuksiin ja siinä tuli karvat ajeltua. Hymy suupielessä se samalla seuras meijjän kersojen ilimeitä.

Kulotus on tarkkaa hommaa. Satun kerran kahtomaan kammarin lasista järvellepäin. Martti-setä oli pellolla kulottamassa. Yhtäkkiä tuuli vissiin ylty ja hairas valakean heinälaun nurkkaan. Ei menny kauan ku lato oli palanu melekein maan tasalle. En ennää muista miten se kulo saatiin taltutettua.

Itekkin tuli kokkeiltua valakean tekkoa. Rupesin sallaa keittämään pihilajanmarijasoppaa. Tein perukuopan takana olevan kiven kolloon nuotion. Peltitörppöön vettä ja pihilajan marijoja nuotiolle muka kiehumaan. Sai öysätä palijon risuja nuotioon eikä soppa meinannukkaan kiehua, vähän vain höyrys. Juosta kipasin tuvasta vähän perujauhoja, pitihän se soppa suurustaa. No, siitä tuli mitä tuli, eli ei mittään! Kotiväillä ei varmaan ollu aavistustakaan minun keittelystä.

Yhtenä syyspäivänä äiti sano lähteväsä käymään Jalosen kaupassa. Oli kuullu, että sinne oli tullu uutta rasvasilliä. Myö jäätiin Teuvon kans kotimieheks. Teuvo oli pois koulusta ku sillä oli vähän maha kippeä. Äiti kyllä eppäili, että poissaolon syy oli Kouluration ohojelma, jossa sinä päivänä kerrottiin iliveksestä. Se on Teuvon lempielukka. Hyvänä piirtäjänä se taiteili iliveksiä millon mihinkin tyhyjään lehen kulumaan.
"Minä en viivy kauan, elekää vain panko hellaan valakeaa", äiti evästi meitä lähtiessään. Ei se aika oikein tahtonu kulua. Pian ruvettiin vahtaamaan lasista, näkyskö äiti jo tulevan Viertolan mutkassa. Hoksattiin hyvä soittopeli. Puoliverho oli viritetty ikkunaan nailonsiimalla. Siimaa ku rämpytti, se oli het ku kitara tai passo. Aika kulu rattosasti, laulaa loilotettiin ja rämpytettiin nailonsiimapassoa.
Äitiä ei kuulunu, tupa viileni, käsiä alako palelemmaan. Minä hain kammarin piirongin päältä kynttilän tuvan pöyvvälle. Laitettiin siihen valakea ja lämmitettiin käsiä. Ei pantu hellaan valakeaa.
Kolina kuulu porstuasta, tuli kiire sammuttaa kynttilä. Äitillä oli kantopussi täynnä tavaraa. Oli tyytyväisen näkönen. Silliä oli ollu vielä jälellä ja se oli ostanu vähän viinirypäleitäkin. Sano viipyneesä sen takia ku Jalosen rouva oli kuhtunu kahaville oikein salin puolelle.
Valakea saatiin hellaan ja tupa alako lämpiemmään.

Myö ihimiset ollaan semmosia "tulehen tuijottajia". Kyllä elävä tuli antaa lämpöä ja rauhottaa mieltä. Vieno-täti ruukas sannoa:"Ku pannoo hellaan valakean, ni sitä on het ku toinen ihiminen."


© Tuulikki Rauma


Kuvassa heinämiehiä noin vuonna 1955. Reino Kotka, Vilho Kotka ja Arvi Lehtola ja pikkupoika Antti Kotka.