Sunnuntai 12.07.2020
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Kesäterveiset päiväkodilta!Kesäterveiset päiväkodilta!

Kesäterveiset päiväkodilta!

1.7.2020 Varhaiskasvatus Essi Valtoaho

Päiväkodilla on vietetty hieman erilaista kevättä ja kesää poikkeusolojen vuoksi. Lapsia on ollut vähemmän ja sen myötä toiminta on ollut hieman erilaista. On ulkoiltu paljon ja tehty erilaisia retkiä lähiympäristöön.

Maaliskuun puolessa välissä päiväkodissa tapahtui suuria muutoksia, kun hallitus ohjeisti vanhempia hoitamaan lapsiaan kotona jos siihen on mahdollisuus. Lapsiluku romahti hetkellisesti, mutta kesän lähestyttyä ryhmät taas kasvoivat ja varsinkin uusia pikkuisia aloitti paljon. Suurin osa syksyllä esikouluun siirtyvistä lapsista jäi hyvästelemättä. Osa henkilökunnasta siirtyi keväällä toisiin työtehtäviin. Kotona oleville lapsille tarjottiin poikkeusaikana "etävarhaiskasvatusta" eli jaoimme Facebook-ryhmän kautta monenlaisia tekemisvinkkejä sekä kehittelimme ulos laatikkoon monenlaisia askarteluja ja tehtäviä, joita perheet saivat hakea kotiin. Tästä saimmekin paljon kiitosta ja näin pystyimme tarjoamaan erilaista tekemistä kotipäiviin nyt kun kavereitakaan ei voinut tuttuun tapaan tavata.

Koronavirus on mietityttänyt myös lapsia. Asiasta on puhuttu lasten kanssa ikätasoisesti, on opeteltu yskimään/aivastamaan oikein ja käsienpesua on tehostettu ja valvottu. Poikkeusoloista huolimatta päiväkodissa on koko ajan ollut tarjolla syliä ja hoivaa kaikille sitä tarvitseville. Monipuolista toimintaa on myös järjestetty läpi kevään ja kesän. Lasten toiveita olemme pystyneet ottamaan huomioon entistä enemmän, sillä lapsia on ollut vähemmän. Olemme tehneet paljon retkiä lähiympäristöön ja toimintapuistoa sekä urheilukenttää on myös hyödynnetty paljon. Vielä on luvassa paljon mukavaa lasten kanssa suunniteltua puuhaa, kuten vesileikkejä, elokuvapäivä, herkkunyyttärit, nurinkurinpäivä, aarrejahti ja jätskiretki Palettiin. 

Heinäkuussa lapset ja aikuiset viettävät ansaittua kesälomaa, jotta jaksavat syksyllä taas olla työntouhussa! Syksyllä päiväkodilla on kaksi ryhmää: alle 3-vuotiaat Taaperot ja 3-5 -vuotiaat Tenavat. Suurin osa työntekijöistä vaihtaa ryhmää, joten syksy alkaa monilla uusin kujein. 

Rentouttavaa ja ihanaa kesää kaikille lukijoille! :)

Toivottaa Nopolan päiväkoti