Keskiviikko 25.11.2020
NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
Julkaisut
Hae sisällöistä

 
Päiväkodin pikkuisten syystouhujaPäiväkodin pikkuisten syystouhuja

Päiväkodin pikkuisten syystouhuja

1.11.2020 Varhaiskasvatus Essi Valtoaho

Nopolan päiväkodin alle 3-vuotiaiden Taaperoiden ryhmässä on riittänyt vilinää! Alla kuulumisiamme elo-, syys- ja lokakuulta. Valokuviakin on taas kertynyt melkoisen paljon! :)

ELOKUU

Elokuussa Taaperoiden ryhmässä aloitti paljon uusia pikkuisia lapsia! Pitkälti myös työntekijät vaihtuivat. Elina jatkoi Taaperoilla lastenhoitajana ja hänen seuraansa liittyivät lastenhoitaja Maire sekä varhaiskasvatuksen opettaja Essi. Elokuun pari ensimmäistä viikkoa tutustuimme toisiimme ja opettelimme uusia meidän ryhmällemme sopivia toimintatapoja. Taaperoiden ryhmässä riittää vipinää, sillä ryhmämme kaikki 12 paikkaa on täynnä. Lisäksi "vanhan Muksulan" tiloissa työskentelee perhepäivähoitaja Rosa neljän alle 3-vuotiaan kanssa. Elokuussa nuorimmat ryhmästämme olivat 11 kuukauden ikäisiä ja vanhimmat reilut 2,5 vuotta.

Elokuun puolessa välissä aloitimme normaalin toiminnan. Aloitimme metsämörriretket Lilli-leppäkertun kanssa. Leppiksen kanssa laulamme aina alkulaulun ennen metsäpolulle astumista ja avaamme keppiavaimilla portin mörripaikkaan. Pienimpiä on välillä kannettu ja lykätty rattaissa jos väsy on iskenyt kesken reissun. Metsässä on ihmetelty muun muassa ötököitä ja sieniä, maisteltu mustikoita ja puolukoita sekä soitettu ja laulettu. 

Elokuun kädentaidot ovat pitäneet sisällään mustikkapiirakan tekoa sekä leppäkerttumaalausta. Tässä askartelussa piirrettiin liiduilla sekä maalailtiin omenoilla. Torstai-päivien touhut ovat sisältäneet tähän mennessä palapelejä ja kirjastovierailun. Taaperot pitävät kyllä kovasti kirjoista ja lauluista. Perjantaisin on laulettu ja soitettukin oikein urakalla. Aamupiiriä pidämme silloin tällöin ja siinä laulamme aina jokaisesta lapsesta: "Ilo ilo irti on on on, (nimi) kun täällä on on on..."

Liikuntapäivinä on urheiltu urheilukentällä. Ensimmäisellä kerralla meillä oli temppurata patjan ympärillä ja toisella kerralla leikimme koko päiväkodin voimin polkutraktoreilla, hernepusseilla sekä temppuilimme patjalla ja pelasimme polttopalloa. Paras juttu pikkuisten mielestä oli ehdottomasti patjalla pomppiminen!

SYYSKUU

Syyskuun pääaiheina ovat olleet syksyn sato, värit ja erilaiset eläimet.

Metsämörriretkellä on käyty syyskuun aikana kolme kertaa. Kerran tapasimme metsässä surullisen Salli-sammakon, jonka poikaset olivat kadonneet. Avuliaat lapset auttoivat Sallia etsinnöissä ja löysivät metsästä kaikki pienet karkulaiset. Etsintöjen jälkeen onkin moneen otteeseen laulettu Vekkuli sammakko -laulua. Eläinviikolla metsäpolun varrelta taas löytyi erilaisia eläimiä, jotka napattiin mukaan lasten leikkeihin. Löysimme ainakin hirven, leijonan, ketun ja käärmeitä. Yhtenä maanantaina kävimme metsän sijaan satamassa ihmettelemässä veneitä ja paistamassa makkaraa.

Kädentaidoissa on syyskuun aikana käytetty monenlaisia tekniikkoja. Marjametsämaalauksessa maalattiin vihreää pohjaa tiskiharjalla ja marjat rypistettiin silkkipaperista. Isommat pääsivät kokeilemaan myös pujottelua. Puutikku laitettiin kiinni muovailuvahapalloon ja siihen pujotettiin mallin mukaan oikean värisiä helmiä. Lapset innostuivat tekemään pienemmistä helmistä itsellensä myös käsikorut. Eläinviikolla leikkihuoneen ikkunaan maalattiin iso siili ja lasten kädenjäljistä tehtiin siilille piikit. Isommat lapset saivat tehdä myös vaahteranlehtiketut.

Jumppapäivinä on urheiltu sekä sisällä että ulkona. Syyskuun alussa kävimme vielä urheilukentällä sekä valokuvasuunnistamassa. Sisäjumpassa meillä on ollut pupujen porkkanajahtia ja eläinjumppaa. Liikuntasalissakin ehdimme jo yhden kerran käydä. Temppuilimme sammakoiden ja renkaiden kanssa sekä leikimme isolla värikkäällä leikkivarjolla.

Torstain touhupäivinä on leikitty myrkkysienileikkiä ja pelattu väripelejä sekä luettu kirjoja sammakoista ja väreistä. Perjantait ovat olleet laulupäiviä. Tässä muutamia lauluja, joita on laulettu ahkerasti, jotta ne tulevat lapsille tutuiksi: Lähtekäämme metsään, Kärpänen istui polvella, Vekkuli sammakko, Minä olen koira ja Ai ai ai kastutaan, jossa siiliäiti juoksee lasten kanssa kuusen alle sadetta piiloon mutta kastemato se vain kaivelee tyytyväisenä mullassaan.

Vietimme syyskuussa myös hyvien tapojen viikkoa. Opettelemme sanomaan "huomenta", "kiitos" ja "anteeksi". Kettu ja pupu näyttivät meille mallia, kuinka kavereiden kanssa toimitaan.

LOKAKUU

Lokakuun aiheina ovat olleet värit, eläimet, nallet ja aistit.

Metsämörriretkillä on ihmetelty syksyn väriloistoa, maahan pudonneita lehtiä ja kerran pääsimme jo nappailemaan kielellä taivaalta leijailevia lumihiutaleitakin! Metsässä on leikitty karhu nukkuu -laululeikkiä ja etsitty äitihaamun kadonneita haamulapsukaisia. Päiväkodin pihaan satoi ensilumi keskiviikkona 21.10. Pienimmillä riitti siinä ihmeteltävää. Piha täyttyi lumipalloista ja lumiukoista, jotka saivat hiekasta hieman ruskeaa väriä pintaan.

Jumppasalilla on juostu erilaisten tavaroiden perässä ja lajiteltu niitä värin mukaan. On liikuttu musiikin tahdissa ja tutustuttu erilaisiin muotopaloihin. Pallojumppa oli kaikkien pienten mieleen! Salin lattia täyttyi erikokoisista ja erivärisistä palloista, joiden kanssa lapset saivat vapaasti touhuta. Kaikkein hauskimpia olivat isot jumppapallot. Ne pomppivat mukavasti ja niitä oli kiva pyöritellä.

Kädentaidoissa ja pelipäivinä on touhuiltu värien parissa. Kerran seinälle teipattiin kontaktimuovia ja siihen kiinnitettiin erilaisia pieniä esineitä. Lapset saivat sormillaan repiä niitä irti ja isoimmat lajittelivat niitä värin mukaan. Nalleviikolla levitimme pöydälle muovailuvahat ja laitettiin sormet ja kämmenet jumppaamaan. Revittiin palasia, pyöriteltiin palloja, tehtiin pötköjä ja leikeltiin niitä saksilla. Nalleviikolla luettiin paljon nallekirjoja. Yhdessä kirjassa nalle opetteli käymään potalla ja onnistuikin siinä lopulta. Isommat saivat myös leikkiä pienillä kolmenkokoisilla nalleilla ja järjestellä ja lajitella niitä.

Lokakuun aikana on nähty kaksi nukketeatteriesitystä: Kolme pukkia sekä Kultakutri ja kolme karhua. Ensimmäisessä kolme pukkia joutuivat ylittämään sillan joen yli päästäkseen vehreimmille niityille. Sillan alla asu kuitenkin ilkeä peikko, joka pelotteli pukkeja. Jälkimmäisessä esityksessä Kultakutri löysi tiensä karhujen talolle ja löysi sieltä puurokulhoja, tuoleja ja sänkyjä kolmessa koossa: pieni, keskikokoinen ja suuri. Hän söi pikkukarhun puurot, rikkoi hänen tuolinsa ja nukahti lopulta tämän sänkyyn. Mitä tapahtuikaan sitten kun karhut tulivat takaisin kotiin...

Aistiviikolla meillä oli monenlaista jännittävää puuhaa! Korvat höröllä kuuntelimme äänibingossa erilaisia tabletilta kuuluvia ääniä ja mietimme mitä ne ovat. Äänissä oli mm. koiran haukkumista, linnunlaulua, ambulanssin sireenit ja kahvinkeitin. Meillä oli aistiviikolla tunnustelurata, jossa tunnusteltiin käsin ja jaloin erilaisia materiaaleja. Näissä materiaaleissa oli mm. vettä, jäätä, sammalta, kuivuneita puun lehtiä, eri väristä riisiä ja hiekkaa. Lisäksi tallusteltiin paljain jaloin legoalustalla ja kontaktimuovilla. Vierailimme myös taskulamppujen kanssa hämärässä huoneessa, jossa oli led-kynttilöitä ja pimeässä hohtavia esineitä.