Hanna Harjun näyttely LUOVAILUA

Kulttuuri
27.08.2021
Kyyjärven kunta
Maarit Ohranen

Hanna Harjun näyttely LUOVAILUA

Luovailua- näyttely on esillä Kyyjärven kirjastossa ajalla 30.8. – 30.9.2021.

Tähän monipuoliseen näyttelyyn pääset tutustumaan kirjaston aukioloaikoina:

  • maanantaisin ja torstaisin klo 13 – 18
  • tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 10 – 16

Kuvagalleriaan olisin saanut ihastuttavia kuvia näyttelystä, mutta tarkoituksella jätin kuvat ottamatta. Sillä tämä näyttely kannattaa ehdottomasti tulla näkemään ja kokemaan ihan paikan päälle! Tervetuloa!

Näyttelyn teoksista

Olen käsityön ja kuvataiteen opettaja Perhon yläkoulussa ja lukiossa. Työskentelen monenlaisten kädentaitojen parissa ja kokeilen luovasti erilaisia tekniikoita.

Näyttelyyn olen tuonut grafiikkaa, akryylimaalauksia ja keramiikkaa. Teokset liittyvät Jyväskylän kesäyliopiston kuvataiteen aineopintoihin, joiden sisällöt pohjautuvat Lapin yliopiston vaatimuksiin. Koulutukseen on kuulunut erilaisten kuvataidemateriaalien käyttö ja omaan ilmaisuun sopivien välineiden ja tekniikoiden harjoittelua. Makramee -solmeilua ja valokuvausta harrastan vapaa-ajalla, näitä on myös näyttelyssä esillä.

Teoksissani on vahvasti luonto läsnä. Luonnossa liikkuminen ja kuvaaminen ovat minulle monipuolinen elämys, sillä siihen liittyy aina oma henkilökohtainen kokemus. Kuvaan mielelläni veden eri olomuotoja; jääpuikkoja, -kiteitä ja pisaroita sekä erilaisia heijastumia vedestä esim. pilviä ja auringonsäteitä. Kasviaiheet, hyönteiset ja maisemat ovat usein kuvauskohteinani. Luontoaiheet ovat olleet hyviä kimmokkeita ”luovailuun” kuvataiteen parissa.

Näkökulmaa teoksiini olen hakenut kestävän kehityksen, ilmastonmuutoksen ja uhanalaisten eläinten kautta.

Toivon näyttelyn herättävän ajatuksia ja innostavan sinua kädentaitojen pariin.

Olet lämpimästi tervetullut näyttelyyn!

Hanna

 

 

 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset