Kyyjärven verkkolehti | kesäkuu 2012
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

35.vuotta sitten ripille päässeet

17.6.2012 Olavi Vallivaara

Konfirmaatiomessussa sunnuntaina 17.6.2012 olivat mukana myös vuonna 1977 konfirmoidut.

Juhannuksena vuonna 1977 konfirmoitiin yhteensä 47 rippikoululaista, lisäksi 3 kävi rippikoulun muualla. Rippikoulun opettajina olivat khra Jorma Manninen, kanttori Maiju Halttunen ja diakonissa Elina Oikari. Tiedossa oli, että viisi rippikoulun käynyttä on jo siirtynyt tästä ajasta pois. Kutsu juhlaan ei saavuttanut kuin seitsemän 35-vuotta sitten ripille päässeen. Konfirmaatiossa ja juhlahetkessä palautui mieleen monet hienot asiat. Viisikymppisenä katsellaan menneeseen, mutta myös tulevaisuuteen toivon silmin.