Kyyjärven verkkolehti | lokakuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Lapsen oikeuksien koulutus Viitasaarella

22.10.2009 Elina Kangastupa/ perusopetus

Tiistaina 20.10 Viitasaaren nuorisotalolla järjestettiin lapsen oikeuksien 20. juhlavuoden kunniaksi keskisuomalaisille koululaisille koulutusta. Koulutuksen teemoina olivat tapahtumien järjestäminen, juontaminen, tiedottaminen sekä lapsen oikeudet.

Niinpä tiistai-aamuna Nopolan alakoululta matkasi innokas, kahdeksan oppilaan ja yhden opettajan porukka kohti Viitasaarta. Matka taittui Oksan Esan pikkubussilla.

Nuorisotalolla porukka jakautui omiin ryhmiinsä; meidän koululta jokaisessa ryhmässä oli kaksi koulun oppilasta. Ryhmissä mm. pohdittiin lasten oikeuksia, leikittiin, harjoiteltiin juontamista, tehtiin lehtijuttuja ja mietittiin erilaisten tapahtumien järjestämiseen liittyviä seikkoja.

Oppilaat nauttivat olostaan ja heittäytyivät suorituksiinsa rohkeasti. Jokainen koulutukseen osallistuja sai varmasti hyviä ja käytännöllisiä ideoita ja ohjeita, joita voi hyödyntää mm. koulun juhlissa ja tapahtumissa.