Kyyjärven verkkolehti | syyskuu 2012
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kirkkoneuvosto suuntasi tulevaa

13.9.2012 Olavi Vallivaara

Kirkkohallituksen kyselyn perusteella lähes puolet seurakunnista haluavat jatkaa itsenäisinä seurakuntina. Niin haluaa Kyyjärven seurakuntakin. Kirkkoneuvosto torstai-illan kokouksessa 13.9. keskusteli toiminnan ja talouden suuntaviitoista lähivuosille.

Syksyn kokous alkoi hautausmaan katselmuksella. Suntio Alpo Noponen esitteli tehtyjä toimenpiteitä hautausmaalla. Päätettiin järjestää ensi keväänä talkoopäivä hautakivien oikomiseksi. Kaksi isoa puuta kaadetaan kappelin vierestä. Kappelin kirkonkellojen paikkaa katsastettiin. Tapio Lintulahden esittämään hankkeeseen suhtauduttiin myönteisesti. Hyväksyttiin pienin muutoksi jumalanpalvelus- ja kolehtisuunnitelma. Seurakunnan talouden alamäki alkoi vuoden 2009 jälkeen. Vaikka ylijäämää on vielä puskurina, se on pian syöty. Pääsyyt käyttötalouden alenemiseen ovat: seurakunnan väkiluvun aleneminen, verotukselliset tekijät, työttömyys ja pakkomenojen kasvu eli kirkon yhteiset hankkeet mm. It-alue, eläkemaksut jne. Nykyisten palvelujen säilyttäminen ja itsenäisenä seurakuntana jatkaminen edellyttää tuloveroprosentin nostamista. Näin tehdään tänä syksynä monissa seurakunnissa. Korkeampi veroprosentti on mm. Perhossa ja Halsualla.

Hanketyöryhmän laatima suunnitelma on lähtenyt nihkeästi matkaan. Kirkkoneuvosto hylkäsi kaikki Pappilan peltikaton uusimisesta tehdyt tarjoukset. Ne olivat liian kalliita. Asiaan palataan keväällä. Tiedoksi annettiin, että Kirkkohallitus myönsi seurakunnalle 7800 euroa avustusta kirkonkirjojen digitointi kustannuksiin. Kirkon äänentoistolaitteet on jälleen kunnossa. Ukkonen rikkoi ne heinäkuun lopulla. Veikko Huumarkankaan asiantuntemuksella saatiin uudet laitteet ja ne ovat ensi sunnuntaina käytössä. Kirkkoneuvosto muisti varapuheenjohtaja Taisto Lahtista merkkipäivän johdosta ja toivotti onnea ja siunausta tuleviin päiviin.