Kyyjärven verkkolehti | tammikuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kyyjärvelle ennakoitua enemmän valtionosuuksia

12.1.2009 Matti Muukkonen

Kyyjärven kunta saa vuodelle 2009 enemmän valtionosuuksia, kuin budjetoitu.

Kyyjärven kunta saa 149 139 euroa ennakoitua enemmän valtionosuuksia vuonna 2009. Suurimmat nousut ovat yleisessä valtionosuudessa ja sivistystoimen alalla. Myös sosiaali- ja terveystoimen valtionosuudet ovat suuremmat kuin mitä vuoden 2009 talousarviossa on ennakoitu.

Kunnanjohtaja Matti Muukkonen kuitenkin huomauttaa, että nyt ministeriöiltä saadut valtionosuuspäätökset eivät vielä kerro miten alkanut vuosi tulee taloudellisesti menemään tai edes sitä kuinka paljon kunta lopulta valtionosuuksia saa. Esimerkiksi sivistystoimen lopulliseen valtionosuuteen vaikuttaa oppilasmäärän kehitys. ”Ennakoiduista tuloista ei myöskään voi johtaa lopullista menorakennetta”, Muukkonen toteaa.

Kyyjärven kunnanhallituksen on tarkoitus merkitä valtionosuudet tiedoksi maanantaina 19.1. pidettävässä kokouksessa.

Lisätietoja: Matti Muukkonen, matti.muukkonen@kyyjarvi.fi, 050-3522394

Kyyjärven valtionosuudet:

                                  Päätös           Ta-09

Yleinen valt.osuus        350 461         292 636
Sos. ja terveystoimi   3 424 717      3 405 595
Sivistystoimi                608 000         535 807
Yhteensä                  4 383 178      4 234 039