Kyyjärven verkkolehti | syyskuu 2012
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Metsätalouden tukijärjestelmää uudistettava elinkeinolähtöisesti

5.9.2012 Juha Hakkarainen MTK

Metsätalouden julkinen tuki on ollut menestystarina ja sen siivittämänä on kasvatettu puustopääomaa ja investoitu metsäteollisuuteen. Pitkällä tähtäimellä metsätalouden tukijärjestelmä tarvitsee kuitenkin perusteellisen remontin ja metsätaloutta on kohdeltava elinkeinona, kommentoi MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen tänään metsäneuvostolle luovutettua muistiota metsätalouden tukijärjestelmien uudistuksesta. Markkinat hoitavat osan haasteesta, mutta niiltä osin kun markkinat eivät toimi, tarvitaan edelleen yhteiskunnan panostusta.

Suomessa metsätalous ei perustu tukiin. Viime vuosina yksityismetsätalouden tuet ovat olleet vain noin 5 % bruttokantorahatulokertymästä. Yhteiskunnan panostus on kuitenkin madaltanut metsänomistajien investointikynnystä metsänhoitoon ja se on ollut yhteiskunnalle tuottava investointi, joka on maksanut itsensä moninkertaisena takaisin. Yksityismetsätalouteen nojaava metsäsektori on ollut vuosikymmeniä kansantaloutemme selkäranka.

Metsäpolitiikan keinovalikoimaan kohdistuu nyt suuria muutospaineita.  Metsien käytön tavoitteet monipuolistuvat, puunkäyttö muuttuu, tekniikka kehittyy ja käytettävissä oleva julkinen rahoitus supistuu. Tässä tilanteessa on järkevintä suunnata tuki sinne, missä se tuottaa parhaiten, kuten taimikon varhaishoitoon, toteaa Hakkarainen.

Pidemmällä aikavälillä metsätalouden tukijärjestelmä kannattaa miettiä kokonaan uudelleen.
- Olennainen kysymys on, hoitavatko markkinat metsätalouden vai tarvitaanko julkisen vallan toimenpiteitä edelleen? Erityisesti tämä koskee uusia tuotteita ja palveluita kuten ekosysteemipalvelut.  Jos metsien käyttöön kohdistuu yhteiskunnan taholta tarpeita, odotuksia tai rajoituksia, jotka poikkeavat metsänomistajan tavoitteista, julkinen tuli on edelleen perusteltua, Hakkarainen sanoo.

Uusi, tehokas lähestymistapa voisi olla, että metsätaloutta kohdellaan Ruotsin mallin mukaisesti elinkeinotoimintana, Hakkarainen huomauttaa. Se ratkaisisi monia kiperiä metsäpoliittisia haasteita, kuten metsäomistajien ikääntymisen ja tilakoon pienenemisen, ja toisi todennäköisesti uutta potkua puumarkkinoille ja koko metsäsektorille.

Metsätalouden tukijärjestelmien remontti tulee tehdä osana koko metsäsektorin strategiatyötä. Mitä sektorilla on annettavaa muulle yhteiskunnalle ja mitkä ovat valtiovallan ohjauskeinot? Strategiatyössä tutkimuksella tulee olla merkittävä rooli. - Tarvitaan kokonaisvaltainen analyysi eri ohjausmekanismien vaikuttavuudesta ja kustannustehokkuudesta. Jos tutkimus ei kykene siihen vastaamaan, se tehdään todennäköisesti jostakin muista lähtökohdista, Hakkarainen muistuttaa.

KMO 2015 Metsätalous ja energia -työryhmä luovutti tänään 4.9. muistion metsätalouden tukijärjestelmän uusimisesta metsäneuvostolle jatkotoimenpiteitä varten. Työryhmän puheenjohtajana toimi MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen.