Kyyjärven verkkolehti | helmikuu 2008
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Kameraseura toimii

20.02.2008 Eki Holmberg

Luonnonilmiöistä riittää juttua.

Tiistain (19.2.) kerhoillassa katseltiin jälleen kuvia,kuinkas muuten. Huhtalan Antero oli rakentanut (editoinut) dvd:n vanhoista mustavalkoisista  valokuvista joissa saatiin ihmetellä  aikaa noin 50 vuota sitten. Vanhoja tapahtumia esittävien kuvien ja niihin liittyvän tiedon tallentaminen digitaalisesti, esim. juuri dvd:lle, on varsin tarpeellista ja sitäpaitsi hyvinkin mielenkiintoista. Oman elinympäristön historia on hyvä tuntea ,että osaa arvostaa omaa aikaansa(jos osaa?). Härkösen Ilkka oli videoinut rakentamiaan pienoismalleja eri valaistuksissa.  Luonto oli esillä Esan  kotkakuvissa ja tottakai mukaan pääsivät myös ovelat korpit. Kotka on tosi komea lintu, ei ihme ,että se esiintyy monissa vaakunoissa tai muissa symbooleissa. Omalta osaltani jätän kuitenkin kotkan kuvaamisen  niille " harvoille ja valituille" joilla on kunnon värkit ja jotka tuntevat kotkan elintavat sillä, varsinkin pesimäaikaan,  otus on herkkä häiriöille. Viime viikko oli luonnonilmiöiltään hieman erikoinen. Keskiviikkona ravisteli maatamme oikein kunnon  talvimyrsky joka ei säästänyt Kyyjärveäkään. Eikös tuo Paletin kilpikin saanut myräkässä ns. siipeensä. Olin tuona päivänä lähtenyt Löytösuolle hiihtelemään. Keli oli hyvä, mutta kova vastatuuli hidasti etenemistä. Alkuun aurinko paistoi ihan ok., mutta pikkuhiljaa alkoi mustat pilvet kasaantua maisemaan. Katsoin parhaaksi kääntyä takaisin autolle, eikä yhtään liian aikaisin.Onneksi vasta Vaasan suoralla iski pahin myrrys. Ohessa muutamia kuvia päivän kierrokselta.  Seuraava kerhoilta onkin sitten taas parin viikon kuluttua eli hiihtoloman jälkeisenä tiistaina 4. maaliskuuta ja samaan perinteiseen aikaan eli klo 19.00 Ei muuta kuin kuvia napsimaan ja mukavaa lomaa niille joilla sitä on.

Tämän jutun kuvat  Eki Holmberg

Kyy Eki