Kyyjärven verkkolehti | heinäkuu 2012
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Kesäisiä telttakokouskelejä :-)

6.7.2012 Mirjam Huotari-Kallinki

Helluntaiseurakunnan rukoushuoneen pihaan noussut teltta on nyt jo kahtena iltana ollut käytössä. Edessä on kuitenkin vielä kaksi tilaisuutta samalla paikalla :-)

Hietasen Erkki Evijärveltä on vienyt kuulijakuntaa perimmäisten kysymysten äärelle. Ensimmäisenä iltana hän teki selväksi, miksi tilaisuuksia pidetään, jottei kenellekään vain tulisi sellainen tunne, että hänet on höynäytetty mukaan. Eilisiltana eli torstai-iltana hän puolestaan osoitti, kuinka Jeesus tunsi myötätuntoa ja tuskaakin.


Todistuspuheenvuoroja tähän mennessä ovat käyttäneet Ritva Tamminen ja Pirkko Kainu. Kumpainenkin heistä kertoi aitona omana itsenään siitä, mitä Jeesuksen seuraaminen heille on ollut. Sellaista tunnetta ei ainakaan ole päässyt syntymään, että päätöstä olisi tarvinnut katua. Jumalan uskollisuus on myös ollut vahvasti esillä.

Musiikissa kuultiin ensimmäisenä iltana kuoron lisäksi Kojolan Mikon yksinlaulu. Mikko pysäytti kuulijakuntaa vahvan sanoituksen omaavilla lauluilla. Kuoro on laulanut tutuksi tulleita lauluja Jumalan rakkaudesta, Jeesuksen sovitustyöstä, pelastuksesta ja taivaasta. Torstai-iltana kuoron lisäksi musiikissa palveli trio; Pirjo ja Pirkko Kainu sekä Liisa Pölkki. Laulujen sanoma oli hyvin hoitava. Sitähän Jumalan rakkaus onkin, vaikka joskus nuo hoitotoimenpiteet tekevätkin kipeää ihan niin kuin lääkärinkin hoitotoimenpiteet toisinaan.

Edessä on vielä kaksi iltaa. Tänään perjantai-iltana kello 19 ja sunnuntai-iltana kello 19 saa telttatemppeli taas palvella kokouspaikkana. Hietasen Erkki vastaa entiseen malliin julistuspuolesta. Todistajakin on löytynyt kumpaisellekin illalle, mutta mielenkiinnon herättelemiseksi jätän nimet tässä paljastamatta. Musiikissa on edelleen kuoro, mutta muutakin väriä on kumpaisellekin illalle tiedossa. Ennen kaikkea kannattaa kuitenkin tulla kohtaamaan Jumalaa riippumatta siitä, ketä ihmisiä kunakin iltana on äänessä :-) Tervetuloa :-) Odotetaan suuria Jumalalta :-)