Kyyjärven verkkolehti | lokakuu 2008
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Uuden piirin 1 v. synttäreillä

1.10.2008 Eki Holmberg

Hieman lisää Järvi-Suomen Partiopiirin synttäreistä ja vähän muustakin

Ei ollut aurinko vielä noussut,kun Kyypartion porukka kipusi autoon ja matka Kuopioon piirin 1v. synttäreille alkoi. Matkaan lähti 17 eri ikäistä ja matkalta "Muaningalta" kyytiin kiipesi vielä Kimmo P.  Ajoissa oltiin perillä ja vilskettä oli Kuopio Hallilla melkoisesti ,sillä paikalle russautui yli 1000 partiolaista  Järvi-Suomen Partiopiirin eri lippukunnista. Uusi piirimme on varsin laaja alueeltaan. Itäisin alue on Ilomantsi eli  maamme itäraja ja läntisin lippukunta oma Kyypartiomme. Etelässä saa mennä Mikkelin eteläpuolelle ja pohjoisessa  Kajaanin pohjoispuolelle.. Alueella sijaitsevat lähes kaikki maamme suuret järvet ,joten myös meripartiolaisia piirissämme on useita lippukuntia mm. Mikkelissä, Kuopiossa ja Jyväskylässä. Yhteistoimintaa eri alueiden kesken pyritään kehittämään niin,että piirin varsin monipuoliset mahdollisuudet ja eri alueiden ominaispiirteet olisi kaikkien saavutettavissa. Ensivuoden "Uitto"-piirileirillä nämä eri mahdollisuudet ja kulttuurit ehkä ja toivottavasti tulevat esille.

Synttäripäivän juhlallisen osan muodosti uuden piirilipun naulaus Kuopion tuomiokirkossa ja sen ensiesiintyminen piiriläisille Kuopio Hallissa.  Muilta osin päivän ohjelman muodosti  uusien ikäkausiohjelmien, kansainväisyystoiminnan ja sisu-partion esittely. Alueohjaus ja seuraava piirileiri olivat myös näyttävästi esillä. Tilaisuudessa palkittiin myös toimijoita ja kilpailuissa onnistuneita. Synttäripäivä päättyi paraatiin. Hyvin meidän nuoret sudarit marssivat ja jaksoivat ,vaikka päivä oli pitkä.Myös johtajilla kunto kesti päivän touhut.

Partiolla on edessään muutosten aika. Ikäkausiryhmittely muuttuu . Myös eri ikäkausien ohjelmat uusiutuvat ja merkit muuttuvat. Muutokset pitäisi tapahtua vuoteen 2010 mennessä ja tämä tulee tuottamaan päänvaivaa, sillä uudet "tuulet" vaativat enemmän aikuisten osallistumista ja vastuunottamista. Uudet ikäkausiryhmät ovat: sudenpennut,7v.-9v., seikkailijat 10v.-12v., tarpojat 12v.- 15v. samoojat 15v.-18v. sekä vaeltajat 18v.-22v. Myös aikuiset eli 22+v., on aiempaa selkeämmin huomioitu mm. koulutuksessa , sillä eri ikäryhmät tarvitsevat aikuisen tukea. Sudenpentulaumaa johtaa Akela ,jonka tulisi olla tehtään koulutettu aikuinen tai vaeltajaikäinen. Myös seikkailijoita johtaa aikuinen eli Sampo ja hänellä on kaverinaan  ns. ikäisjohtaja tarpojista. Tarpojien johtajina toimivat samoojat tukenaan Luotsi joka on aikuinen. Samoojien vartionjohtajana toimii samaan ikäkauteen kuuluva vertaisjohtaja.Tukena vartiolla on  aikuinen Luotsi. Vaeltajaryhmää/vartiota johtaa samaan ikäkauteen kuuluva vartionjohtaja. Myös hänellä on aikuinen Luotsi  jonka tulisi olla ohjaava,tutortyyppinen  partiojohtaja. Ylimpänä ikäkausiryhmänä on 22+v. eli aikuiset. Ohjelmia uusittaessa on, etenkin vanhemmissa ryhmissä eli samooja- ja vaeltajaohjelmissa ns. pohtivia osioita, joissa aikuisen kokemus on ehkä toivottua ja tarpeellista. Myös muissa ryhmissä on aikuisen läsnäolo tukena ja  "olkapäänä" johon nojata, koettu tarpeelliseksi. Uudistunut ohjelma haastaa näin ollen meitä aikuisia osallistumaan nuorten rinnalle elämään  sen eri muodoissa. Toiminta on sen verran monipuolista ja - säikeistä, että pienessäkin lippukunnassa yhdelle tai kahdelle partiojohtajalle siinä on liian kanssa. Siksipä uusi ohjelma haastaa meitä aikuisia ottamaan vastuuta ,tulemaan mukaan kulkemaan partiopolkua nuorten kanssa ja rinnalla. Mikäli ei aikuisia toimijoita löydy uuden ohjelman tarvitsema määrä, on vaarana,että  toiminta hiipuu ja moni nuori jää vaille mm. yhteisiä leirikokemuksia ( talsimista sateessa, muurahaisia sopassa  jne. mutta mukavaa joka tapauksessa!!)Tällä hetkellä Kyypartiolla menee melko mukavasti,mutta uuden ohjelman myötä uusia voimia tarvitaan . Jos olet kiinnostunut lapsesi toiminnasta ja/tai nuorten rinnalla touhuilusta mukaanlukien lumessa rämpiminen,trangialla nötköttimakaroonikeitoksen eli "iljetyksen" teko ja muu sellainen mukava niin mukaan vaan. Kyllä porukkaan mahtuu.

Toivottaa  J-S ppiirin  "Kaakkuri"alueen alueohjaaja Kyy Eki

Ps. kuvia on muutama lisää, mutta eipä nuo  Eevaliisan kuvia parempia ole-päinvastoin!