Kyyjärven verkkolehti | huhtikuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kyyjärven kunta ostopalvelujen tuottajaksi tytäryhtiöille

23.4.2009 Matti Muukkonen

Järjestelyllä tavoitellaan säästöjä kunnan hallinnossa.

Kyyjärven kunta on ryhtymässä tuottamaan suuren osan kuntakonserniin kuuluvien tytäryhtiöiden hallinto- ja teknisistä palveluista. Järjestelyn myötä ostopalvelutoiminta käännetään päälaelleen, sillä yleensä julkinen sektori toimii ulkoistajana ja yksityisoikeudelliset tahot tuottajina. Kyyjärvellä tilanne on muuttumassa toisin päin, kuitenkin siten, että kunnan palveluntuotantoa täydennetään yksityisillä tahoilla.

Uudistuksen tavoitteena on, ettei tytäryhtiöiden suorassa palveluksessa ole jatkossa ketään, vaan palvelut ostetaan ulkopuolelta, ensisijaisesti siis kunnalta. Järjestelyllä pyritään vahvistamaan yhtiöiden roolia osana perinteistä kunnallishallintoa, jonka lisäksi tuottavuutta lisätään täydentämällä kunnallisten viranhaltijoiden työtehtäviä yhtiöiden hoidosta aiheutuvilla tehtävillä. ”Kysymys on myös sivukulusäästöistä, sillä konsernin kannalta tulee halvemmaksi, että ihmiset ovat kunnan palveluksessa kuin suoraan yhtiöissä. Myös byrokratia pienenee kun enää ei tarvitse koota yksittäisten ihmisten palkkoja useista eri lähteistä”, kunnanjohtaja Matti Muukkonen toteaa.

Kyyjärven kunnanhallitus on tehnyt jo päätöksen Kyyjärven Vuokra-asunnot oy:n tehtävien järjestämisestä edellisessä kokouksessaan 20.4.2009. Jo aiemmin kunnanhallitus päätti keskittää yhtiöiden toimitusjohtajuuksien hoidon kunnanjohtajan tehtäviin. Seuraavassa kokouksessa käsittelyssä ovat vastaavat sopimukset Kyyjärven Paletin ja Kiint. oy Kyyjärven liikekeskuksen osalta. Myöhemmin sopimukset tullaan käsittelemään myös yhtiöiden hallituksissa.

Käytännössä ostopalvelusopimukset kohdistuvat hallinto- ja teknisiin palveluihin. Kirjanpitopalvelut sen sijaan ostetaan edelleenkin yksityisiltä palveluntuottajilta (Vuokra-asunnot: Metsänhoitoyhdistys, Paletti ja liikekeskus: Tilipalvelu Irene Ojala). Teknisten palvelujen osalta vuokra-asuntojen ja liikekeskuksen talohuollosta vastaa kunta, kun taas Paletin talohuolto säilyy edelleen Kyyjärven Piha- ja kiinteistö oy:llä ja piha-alueet Osmo Lahtisella.

Lisätietoja: Matti Muukkonen, matti.muukkonen@kyyjarvi.fi, 050-3522394.