Kyyjärven verkkolehti | marraskuu 2012
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

 

Suurten suosikkisäveltäjien musiikki-ilta Perhossa

6.11.2012 Juttuvinkki / Kyyjärven Mediamyllärit ry /AT

Tulkitsijoina Jussi Pekka Heikkilä ja Mari-Annika Heikkilä.

Perjantaina 16.11.2012 klo 19.00 alkaen on mahdollisuus kuulla Perhon seurakuntalolla todella lahjakkaita musiikin ammattilaisia, jotka esittävät klassisia mestarisäveltäjien teoksia. Ohjelmassa on tutun suomalaisen Oskar Merikannon lisäksi mm. Edvard Griegin, Sergei Rachmaninovin ja Antonín Dvořákin kappaleita.

Jussi-Pekka Heikkilä on oululaislähtöinen pianonsoiton opettaja ja diplomipianisti ja toimii tällä hetkellä Isonkyrön kanttorina. Heikkilä on suorittanut pianonsoiton A-tutkinnon sekä musiikkioppilaitoksen opettajan jatkotutkinnon vuonna 2002. Hän on soittanut pianoa jo 30 vuotta. Hän on konsertoinut useissa Euroopan maissa, Venäjällä ja ympäri Suomea resitaalein, lied-konsertein ja kamarimuusikkona. Sergei Rachmanovin 2. pianokonserton hän esitti jo vuonna 2001 Oulun kaupunginorkesterin nuorten solistien konsertissa. Hän on toiminut myös teatterimuusikkona Oulun kaupunginteatterissa 2006-2007, tästä mainittakoon pianistista kertova näytelmä ”Elämän musiikki”, jossa hän oli isossa roolissa pianistina. Jussi-Pekka on toiminut myös Sibelius-Akatemian lied-kursseilla, Mikko Franckin ja Rilla Kyykän oopperakurssilla sekä useiden nimekkäiden laulupedagogien kursseilla pianistina. Pianonsoittoa hän on opettanut vuodesta 1995.

Mari-Annika Heikkilä aloitti musiikinopintonsa Joensuun konservatoriossa käyrätorven, pianon ja kitaran soitolla vuonna 1995. Hän jatkoi opintojaan Porin Palmgren konservatoriossa laulussa ja pianossa saaden musiikkiopiston päättötodistuksen 2004. Keväällä 2005 hän lauloi Pori Sinfoniettan nuorten solistien konsertissa. 2004 – 2006 opinnot jatkuivat Palmgren konservatorion muusikkolinjalla ja pääaineena oli laulu. Vuodesta 2006 opiskelut jatkuivat Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osastolla. Hänellä on musiikin kandidaatin tutkinto vuodelta 2009 sekä laulun B-tutkinto arvosanalla erinomainen. Lisäksi hän on opiskellut laulua mm. Saksassa korkeatasoisessa Karlsruhen musiikkikorkeakoulussa sekä oopperalaulun ja näyttelijätyön maisterin koulutusohjelmassa opettajanaan Ingrid Haubold. 2009-2012 hän toimi Etelä-Saksan suomalaisen seurakunnan kanttorina sekä musiikkileikkikoulun opettajana. Hän on ottanut osaa mm. Udo Reinemanin, Malcom Walkerin, Noelle Barkerin, Audrey Hylandin, Mikko Franckin, Rilla Kyykän sekä Ilkka Paanasen mestarikursseille. Mari-Annikalla on Lied-konsertteja Tanskassa, Saksassa ja ympäri Suomea. Tällä hetkellä hän toimii Kurikan seurakunnan kanttorina ja viimeistelee laulun a-tutkintoa Sibelius-Akatemiassa
 
Musiikki-ilta on Perhon seurakuntatalolla perjantaina 16.11. klo 19.00 ja kahvitus klo 18.30 alkaen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, vapaa-ehtoinen ohjelmamaksu 5 €.

Tervetuloa