Kyyjärven verkkolehti | syyskuu 2011
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Ruskaretkellä Lapissa

19.9.2011 Olavi Vallivaara

Kaunis ruska oli tänä vuonna Lapissa ja sen kultasi hieno auringonpaiste. Meitä oli retkeläisiä kyyjärveläisten lisäksi Karstulasta, Kivijärveltä, Perhosta, Alajärveltä, Sysmästä ja Vaasasta, yhteensä 49 henkilöä.

Torstai-aamuna 15.9. läksimme jo varhain "aamunkamussa" kohti Lappia. Ajoimme Kajaanin kautta Kuusamoon, jossa mm.ihailimme  Rukaa. Kemijärvellä pysähdyimme hienoon kirkkoon, jota meille esitteli nuorisonohjaaja Ritva Uusitalo. Pyhätunturin kupeessa pysähdyimme  Revontulikappelissa. Sodankylässä oli ensimmäinen yöpaikkamme. Sieltä suuntasimme Jeesiön kautta Kittilään, jossa kirkon esitteli pastori Meri Tirronniemi ja hän piti aamuhartauden. Levin "turistikaupunkin" kiertoajelun jälkeen matka jatkui "kylmän kylän", Pokan, kautta Inariin. Inarin porofarmilla tutustuimme poroihin, saamelaiselämään, heitimme suopunkia ja kuulimme sekä opettelimme joikamaan. Lähellä Ivaloa tutustumiskohteena oli Kamisakin huskyfarmi. Siellä meille selvitettiin vetokoiratilan elämää ja saimme katsella hienoja huskykoiria, joita tilalla oli 100. Kolmantena päivänä poikkesimme Ivalon kirkossa, tutustuimme Utsjoen kirkkotupiin ja kirkkoon. Norjan puolelle menimme Tenojoen yli Utsjoelta. Tanan ja Karajoen kunnissa katselimme hienoa ruskaa. Kaksi yötä olimme Saariselällä. Viimeisen retkipäivän aloitimme Saariselän kappelista. Aamumessun toimittivat matkanjohtaja Olavi Vallivaara, turistipappi Mauri Virtanen ja kanttori Minna Erkkilä. Kirkonmenojen jälkeen ajettiin Tankavaaraan. Emme tällä kertaa huuhtoneet kultaa, vaan tutustuimme Koiliskairan luontokeskukseen ja UKK kansallispuiston näyttelyyn. Joulupukin maata emme ohittaneet, mutta joulupukkia ei nähty, kun oli päiväunilla. Paavo Niemelä, joka on syntyisin Rovaniemeltä kertoi lapsuudestaan ja esitteli meille Rovaniemeä. Kemin seurakunnan leirikeskuksessa söimme poronkäristystä ja kyyjärveläissyntyinen Veikko Ahlqvist kertoi meille Kemistä ja sukututkijana myös kyyjärveläisten juurista. Viimeinen kohde oli Pattijoen kirkko. Sen esitteli tuttu mies, pastori Markus Tuukkanen. Hän piti myös iltahartauden ja seurakuntatalolla joimme kahvit. Uusisalon Reijo ohjasi meitä turvallisesti ja Irmeli palveli emännän ottein. Silloin tällöin aina pysähdyimme ihailemaan ruskaa, venyttelemään jalkoja ja juomaan kahvia. Uusisalon bussissa on luxuksena kahvinkeittimet ja sehän tuntuu matkalla mukavalta. Kyyjärven paikallisosuuspankki ja seurakunta tarjosivat kahvit ja Utsjoen seurakunnan lähetyskannatuksen hyväksi juotiin yhdet lättykahvit. Sunnuntain kolehdin kannoimme  arpajaisten muodossa SPR:n nälkäpäiväkeräykselle. Sen tuotto oli 91,75 euroa. Kotiin palasimme iltamyöhällä sunnuntaina 18.9.

Ruskaretkellä saimme nauttia ihanasta luonnosta, Jumalan sanasta, laulamisesta, hyvien ystävien seurasta ja iloisesta sekä huumorinsävyttämästä ilmapiiristä. Kiitos kaikille retkeläisille ja Hyvää syksyä! -  Jos Jumala suo niin ensi syksynä uudestaan

Kuvassa vanhin ruskaretkeläinen Kaisa Herrala heittää suopunkia poromiehen saamenkielisillä ohjeilla. Kaisa täyttää syksyllä 90 vuotta. Hänellä oli kaverina 88-vuotias Kerttu Halmesaari. Tytöt olivat porukan pirteimmästä päästä.