Kyyjärven verkkolehti | syyskuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kyyjärvi pohtii sivistyspalvelujaan

25.9.2009 Matti Muukkonen

Kunnanhallitus kirjelmöi sivistyslautakunnalle

Kyyjärven kunta on aloittamassa keskustelun sivistyspalvelujensa tulevaisuudesta. Kunnanhallitus hyväksyi tiistaina sivistyslautakunnalle osoitetun selvityspyynnön, jossa se kyselee lautakunnan näkemystä muun muassa keskusteluissa olleisiin Perhon ja Kannonkosken kouluhankkeisiin, sivistyspalvelujen rahoitukseen valtionosuusuudistuksen jälkeen sekä oppilasaineksen riittävyyteen tulevaisuudessa. Näiden lisäksi lautakunta on itse päättänyt keskiviikkona selvittää päivähoidon yksityistämisen ja ulkoistamisen. Selvitystarvetta sivistyspalveluihin kohdistuu myös valtuuston talousarviolinjauksen pohjalta, jossa sivistyspalveluiden seudullistamista tulisi selvittää.

Kunnanjohtaja Matti Muukkonen kertoo lisäksi ehdottaneensa kunnanhallituksen hyväksymän paikallisen koulutuksen ohjelman laajentamista seudulliseksi keskiviikon seudullisen kehittämistyöryhmän kokouksessa. "Tähän suhtauduttiin varsin myönteisesti ja nyt kysymys jää asiaa koskevan aluekehittämisprosessin asianomistajalle. Paikallisen koulutuksen järjestäminen voisi kuitenkin olla valtakunnallinen pilotti, sillä ainakin opetushallituksen pääjohtaja oli asiasta kiinnostunut kun tästä hänelle kerroin", Muukkonen tuo esiin. Hänen mukaansa kunnassa paikallisen koulutuksen ohjelman sisältöä hahmotellaan virkamiestyöryhmässä jo seuraavan parin viikon aikana.

"Toinen mielenkiintoinen haaste lähti keskiviikkona opettajakunnallemme. Toivoin heiltä pohdintaa siitä, voitaisiinko koulupuoli rakentaa ihan uudella tavalla kannustavaksi ja opettajien osaosaamista yhdisteleväksi", Muukkonen kertoo. Hänen mukaansa ammattiyhdistyskin on ilmaissut vahvasti tukensa tämäntyyppisille pohdinnoille. "Omien linkkieni avulla voisin tätäkin asiaa yrittää hankkeistaa, mikäli opettajakunta on halukas hahmottelemaan uudentyyppistä ajatusmaailmaa", Muukkonen pohtii.

Tulevassa talousarviossa sivistyspalveluille ei ole asetettu säästövelvoitteita, jotta ns. keynesiläistä talouspolitiikkaa voidaan harjoittaa myös Kyyjärvellä. Tällä linjauksella pyritään turvaamaan työllisyyttä ja siten riittävän ostovoiman säilyminen kunnassa.

Lisätietoja: Matti Muukkonen, matti.muukkonen@kyyjarvi.fi, 0503522394