Kyyjärven verkkolehti | syyskuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Raija Huttunen on poissa

Raija Huttunen Tervaniemestä laskettiin haudan lepoon lauantaina 19.9. Virkkakankaan hautausmaalla. Siunauksen toimitti Kinnulan seurakuntapastori Jari Kuusi. Kanttorina toimi Kati Koskinen.


Anna Ohranen saateltiin haudan lepoonKauno Mäkinen saateltiin Kyyjärven kirkkomaahan

Katso lisäkuvat   

Kauno Mäkinen saateltiin Kyyjärven kirkkomaahan

29.8.2009 Olavi Vallivaara

Kauno Mäkisen tuhkauurna laskettiin Kyyjärven hautausmaahan lauantaina 29.8.2009.

Kauno Mäkinen syntyi Vääräjärven talossa Peuralinnassa 12.8.1928 Siiri ja Julius Mäkisen poikana. Hän kasvoi suuren sisarussarjan keskellä ja kävi kansakoulun Peuralinnassa. Nuoruusvuodet hän oli isän apuna maatalous- ja metsätöissä. 1950-luvulla kolme sisarusta: Veikko Enni ja Olavi muuttivat Kanadaan ja Kauno Ruotsiin. Ruotsissa hän oli metsätöissä monen muun suomalaisen ja peuralinnalaisen tavoin. Ruotsista hän aikanaan palasi Suomeen. Hän asui Helsingissä ja oli eläkeikään asti rakennustöissä. Kauno oli tottunut jo nuoresta saakka tekemään raskasta ruumiillista työtä. Eläkkeelle jätyään hän jäi asumaan Helsinkiin ja viimeiset vuodet eli palvelukodissa. Hänen harrastuksenaan oli lukeminen ja erityisesti eläkepäivinään hän oli kiinnostunut sota-ajan tapahtumista. Vanhemmat veljet Arvo ja Reino olivat mukana jatkosodassa. Reino veli haavoittui vaikeasti Lapin sodassa ja kuolikin myöhemmin Kyyjärvellä. Kauno voimat ehtyivät sairauden myötä ja hän nukkui pois 2.8.2009 Helsingissä, jossa oli myös ruumiinsiunaus 13.8. Tuhkauurna laskemishartauden toimitti khra Olavi Vallivaara läheisten läsnäollessa.  Muistohetkeä vietettiin syntymäkodissä, Vellamo ja Mauri Mäkisellä, Väärässämäessä. Kaunoa jäivät kaipaamaan kaksi veljeä ja sisar Kanadassa, veli Helsingissä, veli-ja sisarpuolet sekä äitipuoli ja muut läheiset.