Nyt menivät Pohto ja Turpeinen liian pitkälle!!

Kävimme tapaamassa Viola ja Armas Hakkaraista, ja yritämme tässä kyhätä jonkinlaisen yhteenvedon aiheesta.

Tapasimme Hakkaraisen saunarannassa, jossa pariskunta pohti tilannetta helteisen suvipäivän tunnelmissa, uima-asusteisiin pukeutuneena.

Tervehtimis seremonioitten jälkeen menimme suoraan asiaan.

TOIMITTAJA
Mistä varsinaisesti on tapahtunut?

HAKKARAINEN
Mitä tapahtunut, vielä kysytte! Turpeinen on ilmoittanut lähtevänsä yksin Kyyjärvelle, ja samassa yhteydessä nimittänyt itsensä pajatsokilpailuun Kuusniemen joukkueeseen, ja rovasti Pohto on syyllistynyt julkiseen herjaukseen.

VIOLA
Armas, lakki päähän vai haluatko melanooman?

HAKKARAINEN
Mitä? Nyt menivät Pohto ja Turpeinen todella liian pitkälle!  Siis tämä, tämä, tämä on ennenkuulumatonta! Muualta tullut kirkonmies leimasi sukumme hevosvarkaiksi, ja Turpeinen, toinen hyväkäs, on vihjaillut että minulla olisi jotain tekemistä hänen aikansa eläneen pajatsonresunsa katoamisen kanssa. Me Hakkaraiset olemme…

VIOLA
Armas!

HAKKARAINEN
Niin, no,  olkoon sanomatta kun kaikki sen muutenkin tietävät, että olemme asuttaneet tätä seutua vuodesta 1540!  Tämä on siis niin kuohuttavaa, että on vaikea löytää sanoja millä tämän aloittaisi. Aloitan siis Pohdon historianvääristelystä: Esi-isäni Sven Urmaanpoika Hackara ei siis todellakaan livistänyt Kuusniemen kahakan kestäessä paikalta sotasaalisratsujen kanssa, vaan joutui pakosta poistumaan hevosten pillastuttua venäläisten tykinlaukauksen seurauksena. Sven Hackara sattui istumaan yhden hevosen satulassa, ja on kirjaimellisesti totta että hevoset rauhoittuivat vasta nykyisen Teiskon puolella.

VIOLA
Ja nyt hattu päähän! Ei olisi pahitteeksi tällaisella helteellä vaikka laittaisit siihen hiukan jäitä.

HAKKARAINEN
No anna tänne, siis hattu, kiitos. Mihinkä minä jäinkään?

TOIMITTAJA
Mitä tikanheittokilpailussa itse asiassa tapahtui?

VIOLA
Tsah! Kahvi oli laihaa ja munkit eilisiä.

HAKKARAINEN
Ei tullut mitään kilpailua! Turpeisen  poika oli hajottanut taulun ja piilottanut tikat. Isänsä tai äitinsä neuvosta tietenkin. Siitä se vasta kasvaa isänsä veroinen koijari...

VIOLA
Neiti Huttunen ei halua, että…

TOIMITTAJA
Anteeksi kuka?

VIOLA
Entinen neiti Huttunen, entinen baariapuainen, Turpeisen tuleva ex tuolla menolla. Oijoi, ja huhu huh!

TOIMITTAJA
Siis mitä tämä ex… siis nykyinen rouva Turpeinen ei halua?

HAKKARAINEN
Kulta, anna kun minä puhun.

VIOLA
Muuten kyllä, mutta toimittaja nyt vain sattui kysymään minulta. Mene lisäämään puita saunanpesään. Nyt heti!

HAKKARAINEN
Kyllä rakas.

VIOLA
Siis oi voi, ei muuta voi sanoa! Turpeinenhan teki aikanaan täydellisen virhearvion, kun nai entisen baariapulaisen, joka sivumennen sanoen hotkaisi  hänet rahojen takia. Johtaja Turpeinenhan nyt on niin yksinkertainen mies, ettei se erota oikeata naista vaateripustimesta. Joko se Armas meni?

TOIMITTAJA
Kuuluu lisäilevän puita pesään.

VIOLA
Meidän avioliittomme oli täydellinen, kunnes tuo neiti Huttunen ilmestyi kuvioihin. Tapasimme Tammerissa minun ollessani siellä hovimestarina. Se oli…

TOIMITTAJA
Siis tämän neiti Huttusen kanssako?

VIOLA
Ei siis todellakaan vaan Turpeisen! Tanssimme koko illan ja hän näki vain minut! Minä näin heti, että oikeassa ohjauksessa hänessä oli ainesta todelliseksi bisnesmäniksi…

TOIMITTAJA
Anteeksi, tuo on erittäin mielenkiintoista,  mutta meitä kiinnostaa mitä tikkakilpailussa tapahtui?

VIOLA
Vai niin, menkää kysymään neiti Huttuselta jos teitä kiinnostavat mokomat toisarvoiset asiat! Armas! Armas, kuulitko sinä?

Hakkaraisen punakka naama ilmestyi saunan ovenläpeen siitä purkautuvan savun seassa

HAKKARAINEN
Köh, köh, saakutti kun tuo hormi ei vedä! Mitä, kulta?

VIOLA
Minä menen uimaan, ota pyyhe ja tule laiturille, saat kuivata minut.

HAKKARAINEN
Kyllä kultaseni.

VIOLA
Nyt heti!!

HAKKARAINEN
Kyllä rakas! Maistuisiko toimittajalle kylmä olut?

TOIMITTAJA
Kiitos, mutta minä olen mopedilla!

Emme hennoneet pitempään häiritä pariskunnan perheidylliä. Lätiessämme  näimme pyyhkeeseen kompastelevan Hakkaraisen kiirehtimässä laiturille, samaan aikaan kun Violan runsaanviehkeä olemus painui kaulaansa myöten Kuusjärven lempeään syliin.