Kyyjärven verkkolehti | kesäkuu 2012
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Vanhoja koulumuistoja muistelemassa Kumpulan koululla

13.6.2012 Kirj. Anita Oikari / Anssi Ohranen

"Kukas se siinä ? Annas kun arvaan.. Ollaankos me oltu yhtäaikaa täällä koulussa? Hei, sinut minä tunnen!" Tälläisia huudahduksia kuului viime lauanaina Kumpulan koulun pihamaalta, kun noin kuusikymmmpiset koulun entiset oppilaat kokoontuivat yhteen.

Yli 50 vuotta sitten oltiin pieniä oppilaita, nyt aikuisia ihmisiä. Luokkahuoneetkin olivat nyt erilaiset kuin ennen: myös Juomavesiautomaatti  oli vaihtunut ja ihan eri paikassa, No, jotain sentään oli vanhalla paikallaan: yksi höyläpenkki.

Alkoi ruokailu. Voileivät ja maitopullo tuotiin kotoa, ihan niin kuin ennen. Kaurapuuro ja puolukkakeitto oli ennenvanhaan lauantaipäivän ruoka, niin oli nytkin. Puuron keitti porukasta ainoa Kumpulaan asumaan jäänyt entinen koululainen.

Ruokailun jälkeen  Irma Niemelä kutsui koko porukan Ohramäkeen päiväkahville.

Auringon paistaessa istui ryhmä piirissä ja kuunteli toisten elämäntarinoita. Sitten tuli kotiinlähdön aika ja niin, "jo vähän vanhemmat koululaiset" hajaantuivat laajalle alueelle ympäri Suomea ja jopa Ruotsiinkin asti!