Katso lisäkuvat

Kaliméra

Näin tervehdin hotellin työntekijöitä, kun astelen hotellin aamupalalle Kosin kaupungissa.

Kos on Kreikalle kuuluva saari Välimeressä aivan Turkin rannalla. Kos on lääketieteen isän, Hippokrateen, synnyinpaikka. Saari on vain 40 km pitkä ja 2-10 km leveä. Kosin saaren pääkaupunki on myös nimeltään Kos. Saarella asuu noin 30 000 ihmistä, joista n. 16 000 pääkaupungissa. Kosilla ja muutamalla sen lähisaarella vietin elokuun ensimmäisen viikon seniorin kanssa.

Sää tuolla seudulla loppukesästä oli vallan toisenlainen kuin koto-Suomessa. Taivaalla ei näkynyt pilven häivää, viimeinen sade oli oppaan mukaan ollut toukokuussa. Aurinko porotti siniseltä taivaalta ja päivällä lämpötila kohosi 35 asteeseen. Aamuvarhaisesta iltamyöhään pärjäsi lyhyellä vaatetuksella. Yölläkin lämpöä oli parikymmentä astetta. Saarella on hyvin runsaasti hyviä uimarantoja ja merivesi olikin sopivan virkistävää tuon helteen keskellä. Vesi oli myös todella kirkasta.

Vuokrasimme auton muutamaksi päiväksi. Alkuun ajelu oli hieman hämmentävää, kun tienviittoja ei suinkaan ollut liki mainkaan kaikkien teiden haaroissa, en myöskään huomannut niissä minkäänlaista numerointia. Kolusimme saaren päästä päähän. Näimme kauniita kyliä, valkoisiksi kalkittuja taloja sinisine ovineen ja ikkunanpielineen, kymmeniä pieniä kreikkalaiskatolisia kappeleita, upeita hiekkarantoja ja kauniita pikkukivirantoja.

Kosilla on nähtävissä monia jäänteitä antiikin ajoista. Eri puolilla saarta on kaivauksissa saatu esiin raunioita vuosisatojen takaa. Sitä ovat hallinneet monet eri kansat aikojen saatossa.

Luonto oli kovasti kärsinyt kuivuudesta. Puut viheriöivät, palmut ja kaktukset näyttivät voivan hyvin, mutta aluskasvillisuus oli hyvin kuivakkaa. Talojen portailla oli ruukkupuutarhoja. Oli melonien korjuuaika. Aamuisin pakettiauto kulki hotellin ohi lava täynnä vesimeloneita ja kuljettaja kaupusteli niitä megafoniin huutamalla. Viiniköynnöksiä oli monin paikoin.

Yleisin kotieläin näytti olevan vuohi. Niitä oli väliin aivan vapaana tien varressa. Muutamat lehmät yrittivät mutustella laitumella kuivanutta heinää. Kissat olivat tosi yleisiä, usein niitä kuljeskeli hotellin ja ravintoloiden terassilla. Eräässä metsikössä tapasimme valtavan riikinkukkoparven. Aikuisia oli yli 40 ja lisäksi poikasia. Ne olivat tottuneet saamaan eväitä retkeilijöiltä. Niin pian, kun avasi auton takaluukun, linnut alkoivat liikehtiä auton luokse.

Maasto oli osittain tosi vaihtelevaa. Korkein vuori ulottuu 846 metsin korkeuteen. Aika jännittävää oli ajella serpentiiniteitä, kun tien reunasta alkoivat jyrkät putoukset eikä useimmiten ollut lainkaan kaiteita.

Nissiroksen saarelle seilasimme eräänä päivänä. Se sijaitsee noin tunnin laivamatkan päässä. Saari on syntynyt tulivuoren purkauksista ja sen keskellä on vieläkin puolittain toimiva kraatteri. Bussilla ajelimme kraatterin reunalle ja kapusimme kapeaa polkua alas. Olimme melkoisessa pätsissä, sillä aurinko paahtoi jälleen, tuuli ei osunut pohjalle lainkaan ja pohja oli polttavan kuuma. Pohjassa oli reikiä, joista tuli höyryä ja lievää rikin katkua. Kuulosti siltä kuin vesi olisi porissut maan sisällä.

Toisena päivänä teimme meriretken kolmelle muulle saarelle. Kalymnos on saari, jolla tuotetaan suurin osa maailman luonnonsienistä. Viiden-kuudenkymmenen metrin syvyydestä sukeltajat käyvät hakemassa sienet. Sitten ne käsitellään sienitehtaassa. Alun perin mustasta pahanhajuisesta sienieliöstä kehkeytyy pehmeä, joustava, monikäyttöinen pesusieni, joka hoidettuna palvelee monia vuosia.

Kreikkalaisissa tavernoissa tarjoiltiin todella herkullisia ruokia. Iltasella, kun aurinko kahdeksan jälkeen alkoi laskea, väki ilmaantui kaduille. Päivällistä syötiin iltamyöhällä. Oli musakaa, tsatsikia, dolmadakia, souvlakia, sutsukia… Outoja nimia, ihastuttavia makuja. Ja päälle sitten hunajaisia leivonnaisia tai täytettyjä lettuja, crepejä.

Upea reissu, paljon uusia kokemuksia muisteltavaksi syksyn synkeinä hetkinä!