Kyyjärven verkkolehti | toukokuu 2007
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn EnglishBlogit

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Pienien koululaisten uusi päivä

9.5.2007 Pirkko Kotanen/ perusopetus

Tiistaina 8.5. 2007 asteli monia uusia pieniä ja reippaita esikoulun aloittajia tutustumaan Nopolan koululle.

Esimakua syksyyn saatiin kouluuntutustumispäivänä Nopolan koululla kun 15 uutta eskarilaista tuli tutustumaan kouluun ja tulevaan opettajaansa Eeva Pölkkiin. Samaan aikaan nykyiset eskarit tutustuivat tulevaan opettajaansa Eliisa Autioon ja 3.luokan oppilaat tutustuivat omaan syksyn opettajaansa Kaisa Tammiseen. Myös 6.luokan oppilaat vierailivat Iso-Nopolan koululla ja tutustuivat tuleviin opettajiinsa.

Vanhemmille Leena Halttunen-Vierimaa puhui koulun ja kodin yhteistyöstä, ravinnon ja unen tarpeesta sekä tuntemuksista koulun aloittamisesta.

Uusilta eskarilaisilta kyselin hiukan tuntemuksia päivästä ja vastauksena tuli "ettei jännittänyt yhtään ja oli mukavaa tulla tutustumaan eskariin ja opettajaan". Eskarilaiset askartelivat päivän aikana kissan ja sitten oli aikaa leikkimiselle ja koulun tiloihin tutustumiselle.

Tulevat 1. luokkalaiset lauloivat laulun ja askartelivat ampiaisen. Tulevat 4.luokkalaiset tekivät teknisentyön tiloissa pillin ja sitä sitten testattiin posket pullollaan soidakko vai ei. No soihan se.

6.luokan oppilaat tekivät Tapion kanssa piirroksen ja keskustelivat kouluun liittyvistä asioista muiden opettajien kanssa.