Tohtorin kynästä!

Vaikka eläkkeelle jäätyäni päätin vetäytyä sivuun kaikesta mikä häiritsee kalastusta ja marjan- ja sienenpoimintaamme,..

..niin kyllä nyt täytyy vanhan Voivalinin kohota korvestaan, ja hyökätä sanan säilä tanassa peräämään edes jonkinlaista kohtuutta ja oikeudenmukaisuutta tähän kuntaan.

Tekisi mieli sanoa heti aluksi, että helvetti soikoon, mutta jätän sanomatta vaikka kovasti korpeaakin. Nimittäin tämä Armas Hakkaraiselle aiottu kunnaallisneuvoksen titteli osuisi kyllä niin väärään osoitteeseen,  ettei moista harhalaukausta ole nähty sitten Mainilan laukausten. Ei, vaikka lasketaan mukaan Kylmälehdon pahimmat roiskaukset katkenneella haulikollaan.

Tässähän herra paratkoon ratsastetaan lainahevosella niin että kavionkopse kuuluu Kuusjoen sillalta Lempäälän kanavalle saakka! Lainahevonen on tietenkin Urmas Hakkarainen, eikä sekään vielä riitä: kaiken huippuna mukaan on vedetty Hakkaraisen veljesten esi-isätkin, alkaen Kondrat. V. Hakkaraisesta, ja päätyen 1600 luvulla eläneeseen Isoon –Urmakseen. Olen lukenut anomuksen sanamuodon valtuuston varajäsenen ominaisuudessa, joten tiedän mistä puhun.

Ettei totuus unohtuisi, niin tässä ei siis todellakaan haeta arvonimeä Hakkaraisen suvulle, vaan Armas Hakkaraiselle, joka on vaikuttanut Kuusniemen kunnalliselämässä laskujeni mukaan vasta pari – kolme vuotta. Ensin rivivaltuutettuna, sitten varsin kyseenalaisesti hallituksen puheenjohtajaksi nostettuna.  Kunnallispoliittiset ansiot haettuun arvonimeen nähden ovat siis varsin köykäiset, kuten muuan vieraileva oikea kunnallisneuvos täällä aikoinaan muotoili.

Jostain hemmetin kuusesta tämä Armas Hakkarainen ilmestyi pitäjään sen jälkeen, kun autuaasti edesmennyt veljensä jätti nämä maalliset kunnallispoliittiset riennot. Rauha toki hänen muistolleen, sillä Leinon sanoin: ”Paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista, jotain hyvää on sielussa jokaisen, vaikka aina ei esille loista.” Siis myöskin Hakkaraisen sielussa, etunimiä mainitsematta.

Niin, Urmakselle tuon tittelin olisi jopa suonut, sillä olihan hän vastustajanakin kunnioitusta herättävä henkilö. Kun Urmas sai päähänsä jonkin ajatuksen jonka katsoi oikeaksi, siis omalta kannaltaan, hän jyristi sitä kohden kuin juna. Hakkarainen, puhun edelleen Urmaksesta, ei pitänyt tarkoituksiaan vakan alla, eikä ainakaan tiedossani ole, että hän olisi ollut erikoisen tittelinkipeäkään.
 
Joten jyrkkä ei hankkeelle!
Holger Voivalin
Lääketieteen tohtori, emeritus