Juhlapuhe Kyyjärvellä itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2010

Kunnioitetut sotaveteraani-isät ja –äidit, hyvä juhlayleisö

Tämän vuoden aikana on julkisessa sanassa, tekstissä ja kuvissa käsitelty paljon 70 vuoden takaisia tapahtumia. Se on ollut oikein, että me nuoremmatkaan emme koskaan unohtaisi. Kiistämättömallä etuoikeudella tuosta ajasta ja tapahtumista ovat kertoneet sen ajan eläneet ja kokeneet.

 Olin 1.9.1939 päivän ikäinen eikä minulla ole omaa muistikuvaa siitä että Hitlerin Saksa oli samana aamuna aloittanut  II:n ja toivottavasti viimeisen maailmansodan hyökkäämällä maalta ja mereltä Puolan kimppuun. Niinpä joudun perustamaan ”muistelmani” vanhempieni ja tuntemieni veteraanien kertomuksiin. Epäilen, ovatko he edes kaikkea kertoneetkaan ja voiko kertomalla saada nykyihmistä ymmärtämäänkään, mitkä olivat tunnelmat kodeissa ja kylillä,  kun miehet määrätään ylimääräisiin harjoituksiin sodan syttymisen varalta.

Äitini kertoi, että synnyttyäni oli Karstulan sairaalassa jännittynyt ja hermostunut tunnelma, äidit hätäilivät päästä hamstraamaan kaikkea tarpeellista sodan ja säännöstelyn pelossa. Lääkäri Jokela rauhoitteli heitä sanoen ”Ei teidän varastonne tule riittämään, sota laajenee myös Suomeen ja kestää kauan” ja lisäsi: ”Meidät lääkärit komennetaan ensimmäisten joukossa rintamalle”.

Ikävä kyllä hän oli oikeassa. Kahden kuukauden kuluessa elintarvikesäännöstely oli tullut voimaan, miehet kutsuttu aseisiin ja lotat palvelukseen, hevoset ja harvalukuiset moottoriajoneuvot  otettu puolustusvoimien käyttöön. Kansakunta valmistautui pahimman onnettomuuden, sodan, varalle toivoen että sitä ei kuitenkaan tulisi. Neuvostoliitto esitti Suomelle aluevaatimuksia joihin ei voitu suostua. Useat neuvottelut Moskovassa ajautuivat sovittamattomaan umpikujaan ja 30.11.1939 alkoi Suomelle 105:n päivän talvisodan koettelemus.

Ensi kerran sota kouraisi Kyyjärveä raskaimmalla mahdollisella tavalla 7.12.1939,  kun Eero Haapala ja Johannes Tamminen kaatuivat taistelussa Taipaleenjoella, joka oli eräs talvi- ja jatko- sotamme kovimpien taistelujen paikkoja.  Se antoi jopa aiheen viime kesänä nähtyyn ja kuultuun Yrjö Jylhän runoihin perustuvaan oopperaan Ilmajoella. Soinin miehistä kootun Jylhän komppanian miestappiot olivat raskaat, mutta onhan tuossa meidänkin kaatuneiden muistotaulussa Taipaleenjoki  mainittu 21 kertaa !

Kotirintamalla elettiin pelon vallassa yhdessä Karjalasta paenneiden uusien naapurien kanssa. Uutiset kuunneltiin ja luettiin tarkasti. Vähistä elintarvikkeita lähetettiin paketteja rintamalle. ”Lapsia liikutellessa” paketteihin  kudottiin sukkia ja lapasia, joista käyttökelpoisin oli malli jossa oikean käden etusormi oli erillään! Pojista oli tullut isäntiä ja naistyöpaikkoja oli yllin kyllin!

Isät eivät päässeet edes ristiäislomalle, nimet lapsille sovittiin kenttäpostin välityksellä. Minäkin sain omani  kastetilaisuudessa, jonka Aili toisten äitien kanssa järjesti Rintakokossa 1.12.39. Rovasti Vesamaa oli Karstulaan kansliaansa palattuaan kirjoittanut: ”Kastettu Asko, Eila, Tarja ja Tapio” sekä vanhempien ja kummien nimet.  Muut kaksi samassa tilaisuudessa kastettua pienokaista kuuluivat uusien naapureittemme kotiseurakuntiin Karjalassa.

Uskomatonta, mutta viikko viikon jälkeen vain elettiin vai oliko se sitä? Suomi puolustautui ja kesti moninkertaisen ylivoiman edessä maailman hämmästykseksi ankarissa pakkasissa 105 päivää. Kiirastuli päättyi, eikä aselepo tullut päivääkään liian aikaisin.

Vaikka puumies olenkin, en ota kantaa ajopuuteoriaan enkä ”Karjalan mäntyynkään”, niistä ovat historian uudelleenkirjoittajat esittäneet ehkä tarpeettomankin monta mallia. Nyt jonkin verran vartuttuani minulla on vankkumaton käsitys että syksyllä 1939 ei ollut vaihtoehtoa, oli vain yksi raskas mahdollisuus, kun haluttiin säilyttää Suomen itsenäisyys: Tarttua aseisiin ja puolustautua!

Puolustuksemme kesti, Molotov-Ribbentrop- etupiirisopimus ei osaltamme toteutunut, Suomea ei miehitetty kuten kävi Baltian maille. Kun ne nyt elävät uutta itsenäisyyttään, pitää meidän kiitollisuudella muistaa teitä, jotka turvasitte meidän itsenäisyytemme v. 1939 -1945. Teitte kuten Pieni suuri kenraali Adolf Ehrnrooth on sanonut ”Suomi on paras maa meille suomalaisille, sitä kannattaa puolustaa”!

Hyvät kuulijani.

- Mitä itsenäisyys sitten eri tasoilla on tänään?
Mielestäni mm:-- Kansallisella tasolla
- Saamme päättää omista asioistamme vapailla vaaleilla valittujen edustajiemme kautta
- Meillä vallitsee kokoontumis- järjestäytymis- sekä sanan- ja -julkaisuvapaus.
- Saamme vapaasti valita, missä asumme ja kouluttautua haluamaamme ammattiin niin pitkälle kuin päätä piisaa, lähes jokaisella on passi ja saamme vapaasti matkustaa ulkomaille.
- Meillä on ja mielestäni tulee ollakin riittävä ja uskottava maanpuolustusvalmius sekä rajoillamme omat vartijat ja tämähän maksaa!
  Puolustusvoimiemme supistamisesta käydään julkista keskustelua säästöjen saamiseksi. On väläytetty suppeampaa ammattiarmeijaakin. Olisikohan siinä lakkoriski?               

 Supistamisesta käydyn keskustelun ajoitus ei ansaitse kummoisiakaan tyylipisteitä, onhan tänä vuonna 70 vuotta talvisodan  päättymisestä  ja tässäkin salissa on miehiä jotka olisivat ilomielin ottaneet ”siellä jossain” avuksi pari kaveria molemmin puolin!

Itsenäisyys kotikunnassamme Kyyjärvellä
-Oma kunnallinen hallinto ja viranhaltijat tarvittaessa lähellä tavattavissa.
-Itsenäinen seurakunta ja sen vakinaiset tutut viranhaltijat.
-Oma itsenäinen rahalaitos paikallisesti hallittuna.
-Kokoontumis/jäjestäytymisvapaus on mahdollistanut laajan työhön tai harrastukseen liittyvän aktiivisesti toimivien yhdistysten kirjon kuten esim: Metsänhoito- Maataloustuottaja- Yrittäjä- Vanhustentalo- Metsästysseura- Urheiluseura- Lions- SPR- MLL - Kirkkokuoro- PVY:t- Sotaveteraanit-  Palokuntanaiset- Tulentorjujat-  ym. yhdistykset. Luettelo ei ole täydellinen!

 Kyyjärveläistä itsenäisyyttä ehkä parhaimmillaan on tämä nyt peruskorjattu Kiviranta, jonka  kirkkoherramme Olavi kohta  siunaa uudelleen käyttöön.  Kyyjärvellähän oli Karstulan kanssa yhteiset vanhainkotipalvelut Karstulassa. Olen kuullut, että kun alettiin puhua Karstulan vanhainkodin laajennuksesta, Kyyjärven vahva kunnallismies Olavi Kainu oli sanonut: ”Jospa me rakennammekin oman”. Tätä oli Karstulan Jussi Viitaniemi voimakkkaasti epäillyt. Niin vain kävi, että seurakuntamme kanssa yhteishankkeena käynnistettiin Kivirannan rakentaminen. Tämä talo valmistui keväällä 1978, mutta  Olavi Kainu ei ehtinyt nähdä tätä valmiina.

Olin ennen tätä taloa kirkkokuoron mukana joulutervehdyskäynnillä vanhainkodilla Karstulassa. Oli haikeaa hyvästellä siellä olevia kyyjärveläisiä koti-ikävää potevia asukkaita. Nyt on toisin; vanhuksemme ja muuten hoivaa tarvitsevat omaisemme ja tuttavamme saavat viettää elämänsä ehtoota täällä kotimaisemissa, ystävällisen henkilökunnan palveltavina.

Arvaan että joku teistä odottaa, malttaakohan tuo olla puhumatta härjistä kun kerran niillä kyntää!
En malta, tässä se nyt tulee:

Kyyjärveläiset valmistuksen, henkilö/tavarakuljetusten,  kaupan ja palvelun yritykset ovat lähes kaikki paikallisista juurista lähtöisin, joidenkin omistus ja johto jopa III:ssa polvessa. Niiden henkilöstön vaihtuvuus on vähäistä, monet ovat olleet näissä elämänsä ensimmäisissä työpaikoissa  kymmeniä vuosia. Tällainen omistajien ja henkilöstön sitoutuminen on yrityksen yksi tärkeä voimavara. Kyyjärven valmistavat yritykset palvelevat rakennusalaa ml. kuljetukset ja asennukset. Ja rakentaminenhan ei koskaan lopu!

Työttömyysprosentti Kyyjärvellä oli lokakuun lopussa 9,2, Keski-Suomessa 11,5 ja koko maassa 9,3. Mutta maailmantalouden myllerrykset säteilevät vaikutuksensa myös Kyyjärvelle. Kysynnän heilahdellessa on yrityksessä joskus lomautettava henkilöstöä, mutta täällähän ei ole mahdollista edes yhteensäkään päättää kerralla esim. 700:n ihmisen työsuhdetta, kuten ns. teollisuuspaikkakunnilla on tehty! Lamathan tulevat ja menevät, mutta kuten Honkarakenteen Reino Saarelainen kerran totesi ”Ei niitä ole koskaan ollut kahta peräkkäin”!

Hyvä juhlayleisö, toivotan teille hyvää Itsenäisyyspäivää sekä hyvää joulun aikaa  ja onnellista uutta vuotta 2011.

Tapio Mäntynen