Kyyjärven verkkolehti | syyskuu 2008
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Koulurauhan julistaminen

29.8.2008 Pirkko Kotanen/ perusopetus

Perjantaiaamuna julistettiin koulurauha Nopolan koululla.

Rehtori Maija-Liisa Immonen julisti koulurauhan koulun oppilaille.

Sanasta kiusaaminen tulee ensimmäisenä mieleen jokin epämielyttävä teko toista kohtaan. Se voi olla lyönti, potku tai tavaroiden piilottaminen. Sanallinen kiusaaminen eli se, että pahoittaa toisen mielen tai muuten puhumalla loukkaa toista, unohtuu usein. Sitä on myös vaikeampi huomata, sillä se ei jätä näkyvää jälkeä. Se satuttaa toista kuitenkin yhtä pahasti kuin lyönti ja sen seuraukset voivat olla lyöntiäkin pahemmat.

Pienen asian seuraus voi olla suurta. Pienikin asia riittää ilostuttamaan tai satuttamaan. Me kaikki haluamme ja ansaitsemme turvallisen ja viihtyisän koulun, jossa jokainen tuntee olonsa turvalliseksi. Ja muistetaan se pieni asia, hymy, joka valaisee synkänkin päivän.

Koulurauhaa koko lukuvuodelle!