Kyyjärven verkkolehti | toukokuu 2012
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

VÄSYNYT MUTTA ONNELLINEN!

18.5.2012 Matti Lassila

SANANSA MITTAINEN!?

 

HURJA JO NUORENA

Syyskuun puolivälissä 1945 Alajärven Möksyssä syntyi punapäinen pojanviikari,

Kerttu ja Pentti Peltolan esikois poika Markku.

Entinen Mäkelän Onnin ”tonkkapoika” 60luvun alkuaikoina, Outokumpukin maksoi jonkin aikaa palkkaa, sitten Kokkolassa Lemmikki kauppaa ”lintukauppias” niin kuin itse tituleeraa, nyt ei kaupitella vaan Faari harrastaa.

Kesämökki on Saarijärvellä Pyhäjärven rannalla ja asuinkunta on Kokkola, ikääkin on kertynyt, oli painoakin yli 150 kg ja polvi leikattiin, sitten alkoi kävelyharrastus, ensin 100m sitten 200m ja niin matka kasvoi, ”pojanviikari” tuli sanoneeksi mökkinaapurille että ”kävelen vielä jolloinkin Kokkolasta mökille” välimatkaa on 209km no naapuri oli erimieltä ja totesi että ”sitä päivää saa odottaa”.

Silloin olisi ollut vedon lyöjiä enempikin, onneksi ei mökkinaapurikaan sitä tarjonnut onhan matka lähes viisi maratonia ja viitenä peräkkäisenä päivänä kävellen maraton se on PALJON! yli 150kg pojanviikarille. Niin vuodet vierivät ja oli monta mutkaa matkassa mutta sekin aika koitti.

2012 Läskiä oli lähtenyt n.70kg, Huhtikuun puolessa välissä alkoi tuntumaan siltä että NYT ja Toukokuu 14 aamulla  koitti H-hetki, nyt harmaa pää ja parta jos ei poikanen enään niin viikari kuitenkin.

Tapasin Markun Kyyjärven Paletin parkkipaikalla keskiviikkona 16.5 iltapäivällä, jolloin matka oli reilussa puolessa, saman kylän poikia kun ollaan lämmitin illaksi saunan jolloin matkaa oli takana jo n. 140km ja kolme päivää.

Päiviä kului ja matka lyheni 17-18 päivän välisen yön satoi 30mm vettä ja sade jatkui lähes koko päivän klo 8.30 soitin Markulle ja hän vastasi Kolkanlahdesta huolto tauolla ja vettä satoi. 19km on matkaa jäljellä ja  rakkoja jaloissa, olihan niitä jo Kyyjärvelläkin mutta oli tullut lisää, kynsiä on irtoamassa ja pitää varoa ettei iske tulehdus, voi vanha ruusu puhjeta ja se olis sitten siinä. 

Mutta pidetään sadetta ja jatkan sitten kun keli sallii. ”Möksyn poika ei luovuta” 16.05 soi puhelin Markku soittaa, vastasin kuului karjaisu JESSS!!!! NYT SE ON SIINÄ JA JOKA METRI ON KÄVELTY.

”Menee vähänaikaa ennen kuin laitan lenkkikenkää jalkaan ja tällaiset kävelyt jätän toisille”

HYVÄ! MARKKU vaikka olen samassa kylässä syntynytkin en pysty samaan.