Kyyjärven verkkolehti | syyskuu 2006
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Syysretki Salamajärvellä

Kaisa Tamminen

Nopolan väki syysretkellä Salamajärven kansallispuistossa

Lauantai 26.8. oli Nopolan väellä työpäivä. Aamu oli harmaa ja sumuinen, mutta koulun pihassa oli iloinen hälinä. Väki jakautui kolmeen bussiin ja niin lähdettiin matkaan kohti Salamajärven kanssalispuistoa. Jo Perhon puolella sumu hälveni ja taivas tuli sinisenä näkyviin. Upea retkisää!

Kolmannesta luokasta ylöspäin kohteena oli Koirasalmi. Kohdetta lähestyessämme tiellä tallusteli peura. Moni oppilaista ei ollut koskaan sellaista nähnyt. Enkä muista. että aikaisempina vuosina oppilaiden kanssa samoissa maisemissa liikkuessamme olisimme milloinkaan peuroja tavanneet.

Kolomosneloset kävelivät Perhon Koirajärven ympäri. Sen jälkeen oli runsaasti aikaa istua nuotion ääressä makkaraa paistamassa. Jäipä vielä aikaa yhteisille leikeillekin.

Viitoskuutosten kanssa vaelsimme pitemmän reitin. Matka suuntautui kohti Risuperää. Alkumatka sujui nopeasti pitkospuita astellen pitkin Pikkukoirajärven rantaa. Siitä reitti nousi laajalle mäntykankaalle. Monet retkeilijät menneiltä ajoilta olivat kuluttaneet poluilta maa-ainekset pois. Kulkija sai katsoa tarkkaan. mihin kivenkoloon jalkansa asetteli.

Kansallispuiston puolelta matkamme jatkui Salamaperän luonnonpuiston puolelle. Samalla tuumailimme uusia käsitteitä. Mikä olikaan "rakka"? Millainen on aarnimetsä? Mitä on kilpikaarna? Näimme monia hiiltyneitä puita. joihin salama oli iskenyt. Kangaslammen rannalla istuimme rauhassa maisemia katselleen ja nautiskelimme omia eväitä.

Tauon jälkeen kuljimme ne samat pari kilometriä takaisin Koirasalmelle. Nyt oli meidän vuoromme paistaa makkaraa nuotiolla. Tämän jälkeen kiipesimme takaisin autoon, ja bussi suuntasi kulkunsa takaisin Kyyjärven maisemiin. Ja eiköhän vain taas peura näyttäynyt meille!

Saimme viettää erilaisen koulupäivän kauniista säästä nauttien. Erämaan rauhoittavat maisemat saivat unohtamaan nykyajan kiireet ja metelit. Väistämättä tulivat mieleen Petri Laaksosen laulun sanat:

Erämaassa oppia voi sen:
tärkeää on yksinkertainen,
vaivaiskoivu, kelottunut puu,
polku, joka eteen avautuu,
lammen vesi syvä sininen,
valon kajo, tuuli hiljainen.